300 osoitti mieltään valtiopäivien ulkopuolella – vaativat Juha Sipilän eroa

sipilä
Lehtikuva
Julkaistu 02.02.2017 20:20

MTV UUTISET – STT

Noin 300 ihmistä osoitti mieltään pääministeri Juha Sipilää (kesk.) vastaan Helsingissä torstai-iltana, kertoo poliisi. 

Sipilän eroa vaatinut mielenosoitus pidettiin Finlandia-talon ulkopuolella. Finlandia-talossa oli illalla konsertti, johon valtiopäivien avajaiset huipentuivat. 

Järjestäjät kertoivat tapahtuman Facebook-sivuilla, että tarkoitus oli pitää melua, jolla tuodaan esiin ajatuksia puhtaasti ideologiaan perustuvasta vyönkiristyspolitiikasta. Järjestäjät kuvaavat itseään pieneksi joukoksi taide- ja teatterialan työläisiä.

Poliisin mukaan mielenosoituksessa ei tapahtunut mitään erityistä, johon viranomaiset olisivat puuttuneet.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa