Poliisi on saanut päätökseen Vantaan Maauunintiellä maaliskuussa tapahtuneen henkirikostutkinnan. Poliisi epäilee miestä naisen murhasta ja törkeästä tuhotyöstä.
Epäilty henkirikos tapahtui 9. maaliskuuta Maauunintiellä. Hätäkeskukseen ilmoitettiin tuolloin aamukymmenen aikaan, että kerrostalon rapussa on savua.
Pelastuslaitoksen miehistö lähti tarkastamaan rappukäytävää ja löysi talon toisesta kerroksesta jäänteitä palavasta materiaalista. Palokunta lähti tämän jälkeen tarkastamaan asuntoa, jonka oven edessä tulipalo oli ollut. Ovi murrettiin auki, jolloin asunnon havaittiin olevan kauttaaltaan palanut.
Sammutustöiden yhteydessä palomiehet löysivät asunnosta vainajan. Palossa kuoli 37-vuotias nainen.
Lue myös: Vantaan eiliseen tulipaloon liittyen tutkitaan tappoa – poliisi ottanut yhden henkilön kiinni
Kaksi autoa poltettiin
Paikalla havaittujen olosuhteiden ja poliisin suorittaman palonsyyn tutkinnan perusteella tulipaloa epäiltiin tahallaan sytytetyksi, josta käynnistettiin esitutkinta.
Myöhemmin samana iltana maaliskuun 9. päivä noin kello 21.30 samassa osoitteessa poltettiin kaksi autoa. Epäilty saatiin selville nopeasti tutkinnan alkuvaiheessa ja hänet otettiin kiinni 10. maaliskuuta noin klo 01.30 aikaan kotoaan Tuusulasta.
Autopaloja epäiltiin tahallaan sytytetyiksi.
– Esitutkinnan perusteella autopaloista epäillään tätä yhtä ja samaa tekijää, kertoo jutun tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.
Juttu on juuri siirtynyt syyteharkintaan rikosnimikkeillä murha ja törkeä tuhotyö. Epäilty on edelleen vangittuna.