4-vuotias yliopisto-opiskelija, 17-vuotias lääkäri − Huh, mitä ihmelapsia!

Ihmelapset ympäri maailmaa hämmästyttävät sekä ihmisiä että tutkijoita.
Ihmelapset ympäri maailmaa hämmästyttävät sekä ihmisiä että tutkijoita.
Julkaistu 28.02.2011 14:30(Päivitetty 11.01.2012 15:12)

Ympäri maailmaa syntyy toisinaan ihmelapsia, joiden poikkeuksellinen osaaminen on hämmästyttävää. Nämä lapset ovat oppineet erilaisia taitoja huomattavan nuorella iällä.

Kävelevä kuusikuinen

Kohtalokkaalla nimellä siunattu Xavier King nousi kuusikuisena yllättäen kahdelle jalalle ja alkoi kävellä. Pienokainen oli tapahtuman aikaan kaksin äitinsä kanssa, eikä kukaan ollut uskoa asiaa todeksi.

Ei mennyt kauaa, kun Xavieria ei pysäyttänyt enää mikään. Pikku menijän liikkeellelähdöstä tekee erikoisen se, että lapsi oppii yleensä kävelemään keskimäärin 10−12 kuukautta vanhana.

4-vuotiaana yliopistoon

Opiskelu tarjoaa lahjakkaalle lapselle haasteita.

Opiskelu tarjoaa lahjakkaalle lapselle haasteita.

Kim Ung-Yong avasi sanaisen arkkunsa kuusikuisena. Ensimmäiseen ikävuoteen mennessä poika puhui sujuvaa koreaa. Kolmevuotiaana kielivalikoima täydentyi japanilla, englannilla ja saksalla ja vuotta myöhemmin kiinalla, vietnamilla ja espanjalla.

Kim opiskeli Hanyangin yliopistossa kuusivuotiaaksi. Tämän jälkeen NASA kutsui pojan Yhdysvaltoihin opiskelemaan fysiikkaa. Kim saavutti 16-vuotiaana tohtorin arvon.

6-vuotias biljardimestari

Vuonna 1913 syntynyt Willie Mosconi vietti lapsuutensa isänsä omistaman biljardihallin yläkerrassa. Ei mennyt kauaa, kun pikkumies kurottautui laatikon avulla biljardipöydän ylle ja alkoi lyödä palloja ammattilaisen ottein.

Kuusivuotiaana nuori biljarditaituri asettui vastakkain hallitsevan straight pool -mestarin kanssa. Häviöstä huolimatta Willie haastoi konkaripelaajan siinä määrin, että ura pelaajien tähtikastissa oli sitenöity.

Lääkäriksi 17-vuotiaana

Balamurali Ambati kävi koulunsa New Yorkissa. Perheen isän suostuttelun myötä lahjakas poika sai opiskella omaan tahtiinsa, minkä johdosta hän valmistui tuplanopeudella ikätovereihinsa nähden.

Balamurali sai kandidaatin paperit New Yorkin yliopistosta 13-vuotiaana. Opiskelu jatkui Mount Sinai School of Medicinessä. Sieltä ihmelapsi valmistui 17-vuotiaana, mikä teki hänestä maailman nuorimman lääkärin.

4-vuotias pianovirtuoosi

Pianovirtuoosi lumoaa yleisön taidoillaan.

Pianovirtuoosi lumoaa yleisön taidoillaan.

Aimi Kobayashi syntyi vuonna 1995 Japanissa. Tyttö alkoi soittaa pianoa kolmevuotiaana. Vuotta myöhemmin hänestä oli sukeutunut merkittävä pianisti, joka ällistytti yleisön taidoillaan.

Vuoteen 2001 mennessä Aimi oli niittänyt mainetta maailmalla erilaisissa kilpailuissa. 7-vuotiaana pianovirtuoosi sai taustalleen kokonaisen orkesterin.

9-vuotias puhuu yhtätoista kieltä

Wendy Vo alkoi soittaa pianoa 4-vuotiaana. Pian kävi kuitenkin selväksi, että tytön ällistyttävä lahjakkuus koski kielitaitoa.

Wendy ryhtyi opiskelemaan vimmaiseen tahtiin. Yhdeksään ikävuoteen mennessä tyttö hallitsi yksitoista kieltä: vietnamin (äidinkieli), englannin, japanin, kiinan, kantonin, espanjan, ranskan, hindin, arabian, venäjän ja portugalin.

17-kuukautinen, joka lukee

Elizabeth Barrett lukeutuu historian nuorimpina lukemaan oppineiden lasten joukkoon. Tytön äiti havahtui lapsensa erikoiskykyyn, kun tämä luki sanan maissi muropaketin kyljestä. Paketissa ei ollut sanaan viittaavaa kuvaa.

Tutkittuaan asiaa tarkemmin äiti tajusi, että 17-kuinen tyttö pystyi lukemaan melkein minkä tahansa, riittävän yksinkertaisen sanan. Elizabeth oli katsellut televisiosta viittomakielistä lastenohjelmaa ja jollain ihme tavalla onnistunut kehittämään poikkeuksellisen kykynsä.

Nämä lahjakkuudet ällistyttävät − Pystyisitkö sinä samaan?

Lähde: http://brainz.org

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Tuoreimmat aiheesta

Studio55