Neljän lapsen äiti menehtyi juotuaan viiniä ystävänsä kanssa. Hän ei sietänyt juomaa yhtä hyvin kuin useammin alkoholia nauttiva henkilö olisi sitä sietänyt.
Gill Howe ei tavallisesti juonut alkoholia. 46-vuotias nainen menehtyi kuitenkin juomansa viinin takia.
Neljän lapsen äiti ja opettajana työskentelevä Gill ei yleensä juonut, mutta oli kesäiltana päättänyt nauttia punaviinipullon ystävänsä kanssa. Pian Gill lyyhistyi. Häntä yritettiin elvyttää, mutta turhaan, kertoo The Sun.
Sai alkoholimyrkytyksen
Perheen mukaan kyseessä oli traaginen onnettomuus. Päivä oli hyvin kuuma, ja Gill oli tottumaton alkoholiin.
Kuolinsyytä puitiin myös oikeudessa. Ystävän mukaan Gill joi puolitoista pulloa viiniä ja muuttui "sekavaksi". Illan aikana kumpikin naisista nukahti.
Gill ei enää herännyt. Hän oli saanut alkoholimyrkytyksen, jonka vuoksi hänen hengityksensä pysähtyi.
LUE MYÖS: Mies joi 20 tölkkiä olutta ja litran vodkaa päivässä – iho muuttui keltaiseksi: "Näytin aivan Homer Simpsonilta"
Ei sietänyt juomaa yhtä hyvin kuin muut
Patologin mukaan Gillin veren alkoholipitoisuus oli lähes nelikertainen liikenteessä sallittuun rajaan nähden, eikä hän sietänyt juomaa yhtä hyvin kuin useammin alkoholia nauttiva henkilö olisi sitä sietänyt.
Gillin aviomies sai tietää vaimonsa kuolemasta vasta seuraavana aamuna palatessaan töistä.
– Hän oli omistautunut äiti ja upea opettaja ja kaikki, joilla oli ilo tuntea hänet, rakastivat häntä, mies kuvailee.
Lue kaikki lifestyle-aiheiset artikkelit!
Lähteet: Thesun.co.uk, Hulldailymail.co.uk