65-vuotias synnytti neloset Berliinissä – taustalla useita keinohedelmöityksiä Ukrainassa

Arkistokuvassa Annegret Raunigk tyttärensä Leilan kanssa vuonna 2005. Saksalaisen RTL-kanavan mukaan Raunigk, 65, synnytti neloset 22. toukokuuta 2015.
Arkistokuvassa Annegret Raunigk tyttärensä Leilan kanssa vuonna 2005.
Julkaistu 23.05.2015 14:56(Päivitetty 23.05.2015 16:09)

MTV UUTISET-STT-AFP

65-vuotias saksalaisnainen on synnyttänyt neloset, uutisoi saksalainen RTL-televisio.

Nelikosta kolme on poikia. Lapset syntyivät tiistaina keisarileikkauksella berliiniläisessä sairaalassa. Raskaus oli edennyt 26. viikolle. Pienin lapsista oli 30 senttiä pitkä ja painoi 655 grammaa. Suurin oli 35-senttinen ja 960-grammainen. Heillä sanotaan olevan hyvät mahdollisuudet jäädä henkiin.

Berliiniläinen Annegret Raunigk tuli raskaaksi sen jälkeen, kun hänelle oli tehty Ukrainassa useita keinohedelmöityksiä. Hänellä on ennestään 13 lasta ja seitsemän lastenlasta. Vanhin lapsista on 44-vuotias.

Raunigk on aiemmin kertonut halunneensa vielä yhden lapsen, koska hänen yhdeksänvuotias tyttärensä halusi pikkusisaren tai -veljen. Myös nuorimman tyttären syntymä toi aikoinaan julkisuutta Raunigkille, sillä hän oli tuolloin 55-vuotias.

Arkistokuvassa alla Raunigk (alarivissä 2. vas.) lapsineen ja lapsenlapsineen RTL-kanavan ohjelmassa joulukuussa 2005. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Annegret Raunigk RTL

Juttua muutettu 23.5.2015 klo 16.09: Ennenaikainen synnytys korvattu keisarinleikkauksella.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat