Kiroileminen ja jopa rään syöminen voivat ollakin ihan hyviä tapoja. Nyt voit sanoa, että näille "pahoille tavoille" on hyvät syynsä.
Aina kaikki syntiset tai ällöttävät tavat eivät ole kauttaaltaan pahasta. Vai mitä sanot näistä?
1. Pommiin nukkuminen tai päiväunien ottaminen
Oletko se, joka herää aamulla kukonlaulun aikaan? Varo, se voi nostattaa verenpainettasi. Yleinen uskomus, että pitkään nukkuminen tai päiväunien ottaminen olisi laiskojen ihmisten touhua, ei pidä paikkaansa.
Se, että nukut pidempään tai enemmän, voi parantaa pitkäaikaista säilömuistia ja oppimiskykyä. (Tosin voit saada myös potkut pommiin nukkumisista, joten...)
Päiväunien ottaminen puolestaan parantaa ongelmanratkaisutaitoja.
2. Vihantunteet ja kiroileminen
Välillä vihan tunteminen ja höyryjen ulospäästäminen voi tehdä hyvää terveydelle: se on huomattavasti parempi selviytymiskeino kuin tuntea huomattavissa määrin pelkoa tai ärsytystä.
Kiroileminen ääneen voi vähentää stressiä ja jopa kivuntunnetta. Ärräpäiden päästäminen ei siis aina ole pahitteeksi, varsinkin jos vaikkapa kohlaiset varpaasi kynnykseen tai jätät sormen oven väliin. Täysin sallittua!
3. Musiikin kuunteleminen kovalla
Musiikin kuunteleminen yli 90 desibelillä vapauttaa hormoneja, jotka tekevät onnelliseksi, rauhoittavat ja tekevät vastaanottavaisemmaksi.
4. Television katsominen ja pelien pelaaminen
Television katseleminen tai pelaaminen eivät ole laiskojen tai saamattomien ihmisten turhaa touhua tai ajanhukkaa, kuten joku tietämätön voisi väittää.
Ne nimittäin voivat parantaa itsehillintää, helpottaa stressiä ja tehdä sinusta luovemman. Videopelien pelaaminen voi myös helpottaa kipuja: tutkimuksissa on todettu, että ne helpottavat muun muassa syöpää sairastavien lapsien ja jopa palovammapotilaiden kipuja, sillä ne tuovat onnistuneesti muuta ajateltavaa.
5. Rasvaisten ruokien syöminen
Pahoittelut, mutta nyt ei puhuta hampurilaisista – vaan avokadoista ja pähkinöistä (ja vähän pähkinävoista). Ne voivat auttaa painonpudotuksessa.
6. Hytkyminen
Tiedät sen tyypin, joka naputtelee koko ajan sormiaan, hytkyttää jalkojaan, rummuttaa eikä pysy koskaan paikoillaan.
Moinen heiluminen voi polttaa reippaasti ja salakavalasti kaloreita, aivan kuten käveleminen, puutarhanhoito, kirjoittaminen tai siivoaminen. Hytkyminen ja heiluminen voi kuluttaa jopa 350 kilokaloria päivän aikana.
7. Rään syöminen
Yök! Niin ällöttävältä kuin se kuulostaakin, rään syöminen voi parantaa immuunisysteemia, väitti Friedrich Bischinger vuonna 2008. Hänen mukaansa ne ihmiset, jotka kaivoivat nenäänsä, olivat onnellisempia ja terveempiä. Räässä kun on myös hyviä bakteereita...
8. Piereskely ja röyhtäily
Moni häpeilee, jos housuissa parahtaa vahingossa paukku. Kaasujen pidätteleminen ei kuitenkaan tee hyvää terveydelle, päin vastoin. Ne voivat aiheuttaa vatsakipuja ja turvotusta. Piereskely sekä röyhtäily ovat molemmat normaaleja kehontoimintoja.
Eikö vielä ällötä? No, miten olisi parit jauhomadot:
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähteet: Viralthread.com, Psychologytoday.com