Ruudusta poistuva Lauri Karhuvaara ei ole katkera: "Elämä jatkuu, olen hyvässä juontokunnossa"

Lauri Karhuvaara Porissa Suomi Areena 11.7.2016 1
Lauri Karhuvaara kuvattuna Porissa Suomi Areenassa 11. heinäkuuta 2016.MTV
Julkaistu 19.07.2016 14:52

MTV VIIHDE

Huomenta Suomi- ja Studio55-ohjelmista tuttu juontaja aavisti jo keväällä, että työt eivät välttämättä jatku.

Viime vuodet MTV:n Studio55-ohjelmaa arkiaamuisin juontanut suosikkijuontaja Lauri Karhuvaara, 58, ei jatka ohjelmassa enää syksyllä.

Karhuvaara juonsi aiemmin Huomenta Suomea peräti 24 vuoden ajan ennen siirtymistään Studio55:n juontajaksi.

– Tällä haavaa on niin, että Huomenta Suomi ja Studio55 jatkavat, mutta minä en jatka juontajana. Sain kuulla asiasta eilen, Karhuvaara kertoo MTV.fille.

– Totta kai tuntuu ikävältä ja ennen kaikkea haikealta. Ehdin vetää suoria lähetyksiä MTV:n studiolta 27 vuoden ajan. Aavistin toisaalta jo keväällä, että näin voi käydä.

Lauri Karhuvaara Porissa Suomi Areena 11.7.2016 2

Lauri Karhuvaara Porissa 11. heinäkuuta 2016.

Kunnioitettavan pitkän uran tehnyt Karhuvaara kertoo oppineensa MTV-uransa aikana tuntemaan valtavan määrän hienoja ihmisiä.

– Olen saanut haastatella valtavan määrän valtavan monen alan ihmisiä, niin presidenttejä kuin viihdealan suuruuksiakin. Nyt pitää nollata tilanne ja rauhassa pohtia, että mitä seuraavaksi.

– Koen olevani erittäin hyvässä juontokunnossa. Elämä jatkuu.


Sanna Kiiski ja Lauri Karhuvaara studiossa vuonna 2012.

Lauri Karhuvaara kertoo mittavan MTV-uransa mieleenjääneimmän juontokokemuksen liittyvän surullisiin uutisiin 22 vuoden takaa.

– Autolautta Estonia oli uponnut Itämereen edellisenä yönä. Seuraavana aamuna Huomenta Suomessa haastattelin Viron nyt jo edesmennyttä presidenttiä Lennart Merta puhelimitse noin kello 8.10, Karhuvaara muistelee syyskuun 1994 järkyttäviä tapahtumia.

– Presidentti itki haastattelussa. Tuollaiset hetket jäävät pysyvästi mieleen.

Lauri Karhuvaara ja Riitta Uosukainen 1.12.1999

Lauri Karhuvaara ja Riitta Uosukainen vuonna 1999.

Lauri Karhuvaara 10.2.2000

Karhuvaara vuonna 2000.

Karhuvaaralle on luonnollisesti jäänyt mieleen myös valtava määrä positiivisia muistoja.

– Esimerkiksi Remu Aaltosen, Vesa-Matti Loirin ja muiden suurten suomalaisten kulttuurihahmojen ilon kautta tehdyt haastattelut. Ne muistan myös aina.

Lauri Karhuvaara ja Päivi Lipponen 11.7.2002

Lauri Karhuvaara ja Päivi Lipponen Huomenta Suomen studiossa vuonna 2002.

Lauri Karhuvaara 13.1.2004

Karhuvaara vuonna 2004.

Lauri Karhuvaara muisteli viime viikolla MTV Viihteen haastattelussa SuomiAreenassa Porissa parhaimpia kesähetkiä Huomenta Suomessa.

– Yksi maailman aikanaan vaikutusvaltaisimmista miehistä, EU:n neuvoston pääsihteerinä vuoteen 2009 asti toiminut Javier Solana, oli minun ja Mari Sarolahden vieraana yhtenä kesänä Huomenta Suomessa, silloin kun ohjelmaa tehtiin kesäisin MTV:n vieressä sijainneessa kesäpaviljongissa. Aamukahdeksan korvilla tehty haastattelu meni hyvin, Karhuvaara muisteli.

– Hänellä oli seuraava tapaaminen Suomen tasavallan presidentin kanssa vasta yhdeksän jälkeen. Solana ilmoitti esikunnalleen, ettei halua mennä mihinkään residenssiin tunniksi odottamaan, kun oli niin kaunis kesäaamukin.

Lauri Karhuvaara ja Kati Niemeläinen tammikuu 2005

Kati Niemeläinen ja Lauri Karhuvaara tammikuussa 2005.

Lauri Karhuvaara 22.12.2005

Karhuvaara kuvattuna joulukuussa 2005.

Karhuvaara kysyi Solanalta, että maistuisiko hänelle kahvi. NATOn pääsihteerinä 1990-luvun lopulla toiminut espanjalainen vastasi, että "Kiitos, kyllä".

– Muistan sen aina. Siinä MTV:n studioiden kallioilla, jossa on tänä päivänä kerrostaloja, istuimme, minä ja hän. Hänellä oli tietysti puku päällä ja hän hymyili. "Fantastinen aamu", hän sanoi ja lisäsi vielä, että "Hieno maa tämä Suomi". Istuimme siinä tunnin Javier Solanan kanssa, Karhuvaara kertoi.

– Siinä hän seurasi Huomenta Suomen tekemistä. Ja kun hän esikuntineen lopulta lähti tapaamaan presidenttiä, hän vilkutti mustan auton takapenkiltä ja toivotti hyvää jatkoa. Se päivä on jäänyt voimakkaasti mieleen.

Huomenta Suomen toimittajat, Mari Sarolahti ja Lauri Karhuvaara

Mari Sarolahti ja Lauri Karhuvaara.

Lauri Karhuvaara 15.1.2008

Karhuvaara tammikuussa 2008.

Lauri Karhuvaara ja Pekka Karhuvaara Huomenta Suomen 20-vuotisjuhlassa Helsingissä 1.12.2009

Veljekset Lauri ja Pekka Karhuvaara Huomenta Suomen 20-vuotisjuhlassa Helsingissä 1. joulukuuta 2009.

Myös eräs meteorologi Pekka Poutaan liittyvä tapaus on jäänyt Karhuvaaran mieleen. 

– Sääennustuksen tekniikka oli pettänyt. Pekka on yllättävän nopea juoksija, ja siinä hän juoksi pitkin MTV:n pihaa shortsit jalassa. Ja niin Pekka vaan ehti lähetykseen, eikä ollut edes pahasti hengästynyt, vaan alkoi juontaa lähes normaalisti, että "Hyvää huomenta, sää on tänään tällaista ja tällaista".

Huomenta Suomessa on nähty myös aamutansseja.

– Kyllä. Olemme laittaneet musiikit soimaan ja tanssineet siinä aamuseitsemältä. Se on hyvin piristävää.

Katso alta video, jossa Lauri Karhuvaara puhuu stadin slangia!

0:49img

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat