Britannian konservatiivipuolueen uuden puoluejohtajan ja maan tulevan pääministerin nimi selviää tänään, kun konservatiivipuolueen jäsenäänestyksessä annetut äänet on laskettu.
Äänestyksen voittajaksi ja virkaa tekevän pääministerin Theresa Mayn seuraajaksi on veikattu Lontoon entistä pormestaria ja entistä ulkoministeriä Boris Johnsonia. Johnsonin vastaehdokas on Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt.
May ilmoitti toukokuussa eroavansa tehtävästään. Puolueensa puheenjohtajuuden hän jätti jo kesäkuussa, mutta hän on jatkanut tehtäväänsä Britannian pääministerinä.
Brexit uuden pääministerin pöydällä
Johnson kuului vuoden 2016 brexit-äänestyksen alla näkyvimpiin brexitin puolesta kampanjoineisiin poliitikoihin. Hän vakuutti viime viikolla, että kovaa brexitiä ei pidä pelätä, kunhan Britannia valmistautuu siihen hyvin. Hän kuitenkin sanoi, että esimerkiksi kahdenvälisen kauppasopimuksen tekemisessä Yhdysvaltojen kanssa menee aikaa.
Kumpikin Mayn paikkaa hamuavista ehdokkaista on vannonut, että he heittävät Mayn sopimuksesta roskikseen erityisesti EU:n vaatimukset liittyen Irlannin rajaan.
Niin kutsuttu backstop-ehto on kehitetty turvaamaan Irlannin ja Pohjois-Irlannin välisen rajan kohtalo, kun Britannia lähtee unionista. Nyt alueet ovat samassa kauppa- ja tulliliitossa, eikä rajan ylittäviä kuljetuksia ja tuotteita tarvitse syynätä tullissa. Eron jälkeen ne ovat luultavasti kuitenkin eri tullijärjestelmien alaisuudessa.