Britanniassa äärioikeistolainen aktivisti Tommy Robinson on tuomittu 18 kuukaudeksi vankeuteen oikeuden halventamisesta, kertoo muun muassa brittilehti The Guardian.
Korkein oikeus määräsi vuonna 2021 Robinsonin, oikealta nimeltään Stephen Yaxley-Lennonin, lopettamaan syyrialaiseen koululaiseen kohdistuneiden väärien tietojen levittäminen.
Oikeuden määräyksestä huolimatta Robinson jatkoi valheellisten väitteiden esittämistä. Robinson myönsi maanantaina rikkoneensa oikeuden määräystä.
Syyrialaispoika oli aiemmin haastanut Robinsonin oikeuteen kunnianloukkauksesta ja voittanut tämän.
Pojasta levisi vuonna 2018 video, jossa tämän kimppuun hyökättiin koulussa.
Robinson väitti videoiden yhteydessä valheellisesti muun muassa, että poika hyökkää väkivaltaisesti nuorten englantilaistyttöjen kimppuun koulussa.
Asianajajien mukaan valheellisilla väitteillä oli ”tuhoisa vaikutus” poikaan ja hänen perheeseensä.
Poika joutui muun muassa keskeyttämään koulunkäyntinsä.