Aasian pörssit roimassa laskussa

Pörssikurssi Kiina
Vaikein tilanne on raaka-ainemarkkinoilla toimivilla yhtiöilla, kun Kiinan talouskasvun hidastuminen hyydyttää kysyntää.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 29.09.2015 08:53

MTV UUTISET – AFP – Reuters

Pörssikurssit Kiinan ja Hongkongin pörsseissä ovat olleet tänään reippaassa laskussa.

Shanghaissa laskua kertyi puoleenpäivään mennessä lähes kaksi prosenttia. Hongkongissa kurssit luisuivat lähes neljä prosenttia päätyen alimmalle tasolleen kahteen vuoteen.

Raaka-ainemarkkinoilla toimivat yhtiön olivat kovimman paineen alla, kun Kiinan talouskasvun hidastuminen hyydyttää kysyntää.

Markkinoilla odotellaan nyt Yhdysvaltojen perjantaina julkistettavia työllisyyslukuja ja Fedin korkolinjauksia.

Tuoreimmat aiheesta

Talous