Abdelrahmanin suomalaisluotsi: En hyväksy minkäänlaista vilppiä

25624153 (1)
Petteri Piironen valittiin vuoden 2015 parhaaksi valmentajaksi Suomessa. Lehtikuva
Julkaistu 25.07.2016 14:42

MTV SPORT - STT

Keihäänheittäjä Ihab Abdelrahmanin dopingtapauksesta järkyttynyt keihäsvalmentaja Petteri Piironen vakuuttaa vastustavansa jyrkästi dopingia ja tulosmanipulointia STT:lle lähettämässään tiedotteessa.

Samalla hän korostaa urheilijan vastuuta syömisistään ja juomisistaan.

- Tieto keihäänheittäjän, valmennettavani Ihab Abdelrahmanin kärystä on minulle järkytys, Piironen kuvaa dopinguutisen yllätyksellisyyttä.

- Olen aina vastustanut ja vastustan myös jatkossa dopingia ja muuta tulosmanipulaatiota. Olen puhtaan urheilun kannalla, enkä hyväksy minkäänlaista vilppiä valmentamisessani. Jos B-näyte todetaan positiiviseksi, yhteistyöni urheilijan kanssa päättyy välittömästi.

Abdelrahmanin huhtikuussa antamasta näytteestä on paljastunut jäämiä testosteronin käytöstä. Abdelrahman on kuitenkin vakuuttanut syyttömyyttään. Hän on syyttänyt kärystä Egyptin olympiakomitean kanssa käymäänsä riitaa. Hän sanoo joutuneensa näytteen manipuloinnin uhriksi.

Piironen kertoo tiedotteessaan, että hän on ollut tietoinen Abdelrahmanin ja Egyptin olympiakomitean riidoista.

- Tiedän kireistä väleistä, mutten tiedä näiden riitojen tarkkaa syytä enkä sitä, mikä riitoihin on johtanut.

Urheilijalla on vastuu kehostaan

Vain urheilijalla on mahdollisuus kontrolloida kaikkia syömisiään ja juomisiaan. Tässä mielessä vastuu on Piirosen mukaan aina urheilijalla.

- Urheilija itse vastaa aina kaikesta, mitä hänen kehoonsa joutuu. Jos urheilijan kehosta löytyy kiellettyjä aineita, selityksille ei ole sijaa, Piironen toteaa.

- Jos urheilija B-näytteen tutkimisen jälkeen todetaan syylliseksi dopingrikkeeseen, tuomitsen teon sataprosenttisesti. Olen siinä tapauksessa myös erittäin surullinen ja pettynyt siihen, miten urheilija on pettänyt minun luottamukseni sekä monen muun häntä tukeneen suomalaisen, muiden muassa manageri Jukka Härkösen luottamuksen. 32429882

Ihab Abdelrahman harjoittelemassa Piirosen valvonnassa Kuortaneella viime joulukuussa.

Piironen korostaa tukevansa antidopingtyötä varauksetta siinä tapauksessa, että Abdelrahmanin B-näyte on positiivinen.

- Olen iloinen, että huijarit saadaan kiinni ja dopingvalvonta toimii.

Jokainen kärhämä ainutkertainen

Suomen urheilun eettisen keskuksen lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä on oppinut suhtautumaan varauksella urheilijoiden dopingselityksiin. Silti hän korostaa jokaisen tapauksen ainutkertaisuutta.

- Jokainen tapaus on yksilöllinen, mutta urheilijat ovat yrittäneet usein keksiä selityksiä positiivisille näytteilleen, vaikka ovat dopingia käyttäneetkin, Seppälä arvioi Abdelrahmanin tapausta yleisellä tasolla.

- En kuitenkaan voi sulkea jonkinlaisen manipuloinnin mahdollisuutta kokonaan poiskaan. En tiedä Egyptin olosuhteita enkä tässä tapauksessa osapuolten välisiä riitoja.

Urheilijat ovat ennenkin riitauttaneet dopingtapauksensa, mutta valitusten läpimenoprosentti on jäänyt vaatimattomaksi.

- Suurin osa näistä yrityksistä on ollut sellaisia, että ne näkee heti mahdottomiksi. Selityksissä on yleensä mukana joku osa, joka ei täsmää totuuden kanssa.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu