Afganistanin auttamiseksi luvattiin miljardeja

h_52229948
Mogherini sanoi samalla, että Afganistanin rauhanhankkeelle on löydetty yhteistä pohjaa ja unioni pyrkii parhaansa mukaan välittämään hankkeessa lähikuukausina. Afganistanilaissotilas pitelee maan lippua Nangarharin maakunnassa.
Julkaistu 05.10.2016 19:02

MTV UUTISET – STT – AFP

Brysseliin kokoontuneet maat lupasivat keskiviikkona miljardeja euroja taistelujen runteleman Afganistanin auttamiseksi. EU:n ulkoministerin Federica Mogherinin mukaan luvassa on unionilta vuosittain 1,2 miljardia euroa vuoteen 2020 asti.

Kaikkiaan apulupaukset näyttivät kuitenkin jäävän hieman alle sen, mitä aiemmissa konferensseissa on lähivuosille luvattu.

Mogherini sanoi samalla, että Afganistanin rauhanhankkeelle on löydetty yhteistä pohjaa ja unioni pyrkii parhaansa mukaan välittämään hankkeessa lähikuukausina. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry patisti Brysselissä Taleban-kapinallisia kunnialliseen rauhaan hallituksen kanssa.

Suomi tukee vuosina 2017–2020 Afganistania 110 miljoonalla eurolla. Apu kanavoidaan pääosin Maailmanpankin ja YK:n järjestöjen kautta.

Turvallisuusvastuu maan tilanteesta siirtyi viime vuonna Afganistanille.

1:51img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat