Useita ihmisiä on kuollut Göteborgin Hisingenissä sijaitsevassa ravintolassa tapahtuneessa ampumisessa.
Expressen-lehti kertoo torstai-aamulla, että ainakin kaksi on kuollut ja 10–15 ihmistä loukkaantunut ampumisessa. Aftonbladet-lehden mukaan kuolleet ovat miehiä ja noin 20–25-vuotiaita. Aiemmin kerrottiin, että ampumisessa olisi haavoittunut kahdeksan ihmistä.
Göteborgin poliisin kotisivujen mukaan ampumisessa on kuollut useita ihmisiä ja useita on yhä hengenvaarassa.
– Useita henkilöitä on kuollut tapahtumapaikalla. Uhrien määrän voi odottaa nousevan, poliisi kertoo nettisivullaan.
Poliisin mukaan ampumisessa käytettiin todennäköisesti automaattiasetta.
Poliisi sai hälytyksen ampumisesta hieman ennen puolta yhtätoista illalla paikallista aikaa.