Aftonbladet: Laukusta löytyi kuollut vauva lähellä Tukholmaa – nainen pidätetty epäiltynä

EPA
Julkaistu 07.05.2018 10:41
Toimittajan kuva

Juulia Jaulimo

juulia.jaulimo@mtv.fi

Tukholman pohjoispuolella olevassa kylässä oli suuri poliisioperaatio eilen iltapäivällä. Paikallisten asukkaiden kylästä löydettiin laukku, jossa oli kuollut lapsi, ja nainen pidätettiin operaation yhteydessä rikoksesta epäiltynä.

Ruotsin poliisi eristi eilen iltapäivällä suuren alueen jättioperaatiossa Österåkersin kylässä Tukholmasta pohjoiseen.

Tilannetta seuranneet paikalliset asukkaat kertovat Aftonbladetille, että poliisit etsivät alueelta vihreää laukkua, jossa olisi ollut kuollut lapsi.

Lapsen uskotaan Aftonbladetin mukaan olleen laukussa jonkin aikaa.

Operaation yhteydessä paikalta pidätettiin henkilö, jota epäillään rikoksesta. Aftonbladetin tietojen mukaan pidätetty on nainen.

Tukholman poliisista vahvistettiin Expressenille, että poliisi epäilee vakavaa rikosta.

Poliisi tai syyttäjä eivät kuitenkaan halunneet kommentoida asiaa tarkemmin maanantaiaamun aikana. Syyttäjän mukaan julkisuus voi vaarantaa tutkinnan.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat