Ahonen iski Teivossa tuplan – ”Tätä lähtöä ei voi hävitä ellei putoa kyydistä”

Ilon Ari ja Juha-Pekka Ahonen
Heidi Ahosen valmentama Ilon Ari tienannut tänä vuonna jo lähes 20 000 euroa.Pauli Impola
Julkaistu 24.05.2016 23:28
Toimittajan kuva

Sonja Julkunen

@sonjajul

Harrastajalisenssillä ohjastava kotiradan mies esitti taiturimaisia otteita Teivon Toto5-kierroksella kahteen kertaan.

50-vuotias Juha-Pekka Ahonen ohjasti sataprosenttisen voittosaldon kahdella tutulla Toto5-ajokillaan Tampereella.

Avauskohteessa kylmäverilähdön kakkossuosikki Ilon Ari lähti toisesta parista ulkoa kiriin viimeisen takasuoran auetessa ja laskeutui keulapaikalle loppukaarteessa.

– Meidän kannalta ei ollut yhtään hyvä juttu kun päästiin keulaan niin aikaisessa vaiheessa. Hevonen jäi odottelemaan muita aika laillakin, Ahonen kuvaili.

– Nyt Ilon Ari jää pikku tauolle. Startteja on tullut niin tiuhaan tahtiin, että ruuna pitää pienen kesäloman. Ei sitä laitumelle päästetä porsastelemaan, mutta ainakin uintitreeniä on tarkoitus tehdä, mies kertoi vakioajokkinsa kesäsuunnitelmista.

Ahosen toinen voitto tuli lämminverisen rattailla. Super Pepper sai ykkösradalta nappireissun keulahevosen takana ja kiitti tästä neljänsadan metrin mittaisen kirin päätteeksi punnertamalla ykköseksi.

– Tamma painoi ohjille kiihdytyksessä niin paljon että se verotti lähtönopeutta, joten emme olleet ensiaskelilla aivan nopeimpia. Mieluiten olisin ajanut keulasta, Ahonen paljasti.

– Mutta kun kiritilaa tuli loppukaarteessa niin tiesin että kyllä tässä ohi mennään, että tätä lähtöä ei voi hävitä enää millään ellei sitten putoa kyydistä.

Oikea Toto5-rivi, Tampere 24.5.2016

1 Ilon Ari

1 Viking Bagger

1 Super Pepper

13 I Won’t Dance

7 Mysteerio

Voitto-osuus 260,80 euroa

MTV:n ravivihjeet eivät osuneet. Varmamme oli toisen kohteen Isa Ale, joka laukkasi alkumatkasta hylkäykseen saakka. Myös lämminveristen tasoitusajon voittaja I Won’t Dance puuttui rivistä.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu