Ahtaaja kuoli Vuosaaren satamassa

vuosaari satama vienti
Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 22.10.2015 16:02

MTV UUTISET – STT

Ahtaaja on kuollut Vuosaaren satamassa Helsingissä, kertoo pelastuslaitos. Poliisi selvittää parhaillaan kuoleman syytä ja tapahtumien kulkua.

Helsingin pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan henkilö oli jo kuollut pelastuslaitoksen saavuttua paikalle. Palomestari kertoo, että tapaus oli ilmeisesti sattunut rahtilaivalla.  

Pelastuslaitos sai tehtävän hätäkeskuksesta nimikkeellä ihmisen pelastaminen puristuksista. 

Juttua muutettu kello 16.18: Aiemmin jutussa mainittiin, että mies oli jäänyt puristuksiin konttien väliin. Pelastuslaitos tarkensi myöhemmin, että kuolinsyytä ei vielä tiedetä. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa