Äidin mittaamaton ilo: 3-vuotias poika katosi tiistaina isovanhempien takapihalta hyytävässä kelissä – löytyi päivien jälkeen elossa

Poika löytyi elossa Pohjois-Carolinassa
CNN
Julkaistu 25.01.2019 11:59
Toimittajan kuva
Juho Lauri

juho.lauri@mtv.fi

Tiistaina Pohjois-Carolinassa isovanhempien takapihalta kadonnut Casey Lynn Hathaway on löytynyt.

FBI on vahvistanut 3-vuotiaan pojan löytyneen elossa. Poika löytyi pelastusammattilaisten toimesta lopulta Cravenin piirikunnan metsäalueelta.

Cravenin piirikunnan sheriffi Chip Hughes kertoi ilouutiset myöhään torstai-iltana.

– Tämä on loistava ilta. Veimme Caseyn takaisin perheen luokse. Juuri niin kuin lupasimmekin. Hänellä oli iso hymy kasvoillaan, kertoi sheriffi.

Hyytävä keli sai pelkäämään pahinta

Niin viranomaiset kuin pojan perhekin ovat pelänneet etsinnöissä pahinta, sillä Pohjois-Carolinassa lämpötila on laskenut viime aikoina hyytäviin lukemiin.

Sheriffi oli myös etsintöjen alkuvaiheessa erittäin huolissaan siitä, onko poika pukeutunut tarpeeksi lämpimästi ulkoilmaan.

Pojan tiedetään kuitenkin voivan tällä hetkellä hyvin ja äitin mukaan juttuakin on riittänyt perheen kanssa.

– Hän voi hyvin. Hän kyselee jo, että milloin pääsee katsomaan Netflixiä, äiti Brittany Hathaway kertoo.

Brittany Hathaway on kertonut olevansa erittäin kiitollinen etsinnöissä auttaneille sekä heille, jotka ovat rukoilleet pojan puolesta.  

Lähde: CNN.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat