Suomalaisten suosikkiohjelma Putous saa jatkoa ainutkertaisen Putous Allstars -kauden merkeissä lauantaina 19. syyskuuta. Kultatähdin kuvioituihin sinipaitoihin pukeutuu Allstars-kaudella peräti 14 tuttua näyttelijää. Kussakin neljässä jaksossa nähdään oma, uniikki esiintyjäkokoonpano.
Suomen suurin viihdeohjelma Putous palaa ennennäkemättömällä tavalla MTV3-kanavalle, kun aiempien kausien suosikkinäyttelijät kokoontuvat lauantai-iltaisin 19.9. klo 19.30 alkaen yhteen Putous Allstarsissa. Viikoittain vaihtuvat ensemblet takaavat unohtumattoman Putous-show’n täynnä sketsejä, improvisaatiota ja nostalgiaa.
Neljän puolentoista tunnin pituisen livelähetyksen aikana on luvassa takuuvarmaa koko perheen laatuviihdettä: sekä Putous-historian parhaita paloja että uusia unohtumattomia yllätyksiä. Tutut Putous-konkarit pukeutuvat Allstars-kaudella kultatähtikoristeisiin sinipaitoihin, ja pääsevät verestämään muistojaan Putous-klassikoiden kuten Tulikokeen, Näytönpaikan ja Viikkokatsauksen parissa. Tiedossa on myös näyttelijöiden rakastetuimpien sketsihahmojen paluu Putous-estradille.
Putous Allstars -kauden ohjaa Riku Nieminen ja pääkäsikirjoittajana toimii myös viimeisimmällä Putous-kaudella käsikirjoittajana toiminut Pietari Vihula. Allstars-kaudella on mukana näyttelijöitä Putouksen kaikilta 12 tuotantokaudelta. Lauantai-iltoja vauhdittavat Jenni Kokander, Riku Nieminen, Joonas Nordman, Kiti Kokkonen, Christoffer Strandberg, Jussi Vatanen, Iina Kuustonen, Minka Kuustonen, Mikko Penttilä, Ernest Lawson, Mari Perankoski, Timo Lavikainen, Pilvi Hämäläinen sekä Mikko Töyssy.
Allstars-kauden ajan kerätään varoja Pelastakaa Lapset -järjestölle tukemaan kotimaan lapsiperheitä, joiden ahdinkoa koronakriisi on lisännyt. Lahjoituksilla jaetaan Suomessa asuville vähävaraisille lapsiperheille ruoka-apua sekä oppimateriaali- ja harrastustukea, ja tarjotaan nuorille tukea verkossa.
– Yhä useampi lapsi on vaarassa syrjäytyä koronakriisin seurauksena. On ainutlaatuista päästä yhdessä Allstars-näyttelijöiden kanssa keräämään varoja heikoimmassa asemassa olevien lasten auttamiseksi kotimaassa. Odotamme innolla Putous Allstars -kautta alkavaksi, Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta sanoo.
TUTUSTU PUTOUS ALLSTARS -KAUDEN NÄYTTELIJÖIHIN:
JENNI KOKANDER
Jenni Kokander muistelee olleensa Putouksessa mukana kausilla 6, 7, 8 ja 11. Hän kuvailee ohjelman olleen hänelle merkittävä ja myös televisiotyön oppikoulu. Monta mukavaa muistoakin on.
– Olen saanut halata Pate Mustajärveä ja Matti Vanhasen kanssa istuimme kauden vikassa suorassa lähetyksessä sohvalla miettien, mitä kirjottaisin miehelleni terveisiksi mainoskatkolla näytettävään lappuun. Halusin sanoa jotain kivaa, mutta päädyin kirjoittamaan kiitos kärsivällisyydestä. Vanhanen laski sekunnissa, että sanassa kärsivällisyys on 14 kirjainta ja se kannattaa siis kirjoittaa omalle rivilleen, Jenni muistaa.
RIKU NIEMINEN
Viidellä ensimmäisellä kaudella ja kaudella 7 Putouksessa näytelleellä Riku Niemisellä on Allstars -kaudella kaksoisrooli: hänet nähdään sekä näyttelijänä että ohjaajana. Suhdettaan Putoukseen hän kuvailee ammattimaiseksi. Se on myös muuntunut vuosien varrella pelonsekaisesta suoriutumisesta analyyttisemmäksi. Kaikkien aikojen Putous-lempihahmokseen Riku nimeää Krista Kososen Kristoffer Taxfreen.
– Siinä hahmossa yhdistyy täydellisellä tavalla rakastettavuus ja iljettävyys, Riku perustelee.
JOONAS NORDMAN
Joonas Nordman on ollut Putouksessa kaudella 5 käsikirjoittajana, kausilla 6 ja 7 näyttelijänä ja kausilla 8 ja 9 ohjaajana.
– Sketsihahmoni liitto-oravan oravapuku haisi hieltä jo puolivälissä kutoskautta, eikä sitä ole pesty vieläkään. Eikä pestä! Joonas vakuuttaa.
Lempisketsihahmoja hänellä on monia, esimerkiksi Nöpö-Felix, koska "on jotenkin hauskaa, kun lapsihahmo on älykäs ja manipuloiva hirviö ja hahmossa on myös traaginen puoli".
KITI KOKKONEN
Kiti Kokkosen ja Tanhupallon tuntevat kaikki! Esiintyminen Putouksen kaudella 9 oli Kitin mukaan ainutlaatuinen kokemus. Suorissa lähetyksissä lavalle juostessa tunne oli elinvoimainen. Kitin suhde ohjelmaan onkin yhdistelmä riemua, jännitystä, epämukavuusaluetta, rohkeutta, pelkoa, heittäytymistä, naurua ja kaveriin luottamista.
– Lempiasiani Putouksessa oli yhdessä tekeminen suurelle katsojakunnalle. Ohjelma viihdyttää valtavaa määrää kaikenikäisiä ihmisi, Kiti muistuttaa.
CHRISTOFFER STRANDBERG
Kolmella viimeisimmällä kaudella Putousta tähdittänyt Christoffer Strandberg kertoo ohjelman opettaneen hänelle tv-viihteen tekemisen. Hän on kiitollinen myös siitä, että Putous esitteli hänet suomenkieliselle yleisölle. Ensimmäiseltä kaudeltaan mieleen on jäänyt hurja tapahtuma.
– Muistan, kuinka vedin peukaloni sijoiltaan pikavaihdossa. Olin ollut edellisessä sketsissä Emmanuel Macron, ja minun piti muuttua Barbi de Voroksi neljässä minuutissa. Puvun housut juuttuivat kantapäähän, jolloin vedin niin kovaa, että peukalo vääntyi taaksepäin. Shokissa onnistuin vääntämään sen paikoilleen saman tien ja sitten vaihto jatkui. Show must go on!
JUSSI VATANEN
Jussi Vatanen näytteli Putouksessa vuosina 2011-2014. Hän kertoo katsovansa ohjelmaa vieläkin satunnaisesti ja ohjelmasta olevan monia hauskoja muistoja – erityisesti yksi.
– Sketsihahmoni Anskun kansanjuhla Imatralla jäi mieleen. Ihmisiä oli torin täydeltä ja ikkunoistakin heiluteltiin Ansku-kylttejä. Mieletöntä! Jussi kertoo.
IINA KUUSTONEN
Putouksessa neljä kautta mukana olleelle Iina Kuustoselle on jäänyt ohjelmasta paljon hyviä muistoja ja myös tärkeitä oppeja uralleen. Suorat livelähetykset ja hektinen aikataulu ovat opettaneet paineensietokykyä.
– Kun tein Putousta niin merkityksellisimpiä hetkiä olivat kauden viimeiset hyväntekeväisyysjaksot. Tuntui tärkeältä voida tehdä edes jotain maailman lasten auttamiseksi. Vaikka tietenkin tekohampaat suussa sekoileminen telkkarissa on myös tärkeää työtä, Iina kertoo.
MINKA KUUSTONEN
Putouksen 8. kaudella mukana ollut Minka Kuustonen seurasi ensin katsomon puolelta siskonsa Iinan Putous-kausia tämän kanssa sketsihahmoja kehitellen. Kun Minka pääsi itse sekoilemaan Putous-lavalle, oli tunne ensin kauhunsekainen – sitten innostunut ja kutkuttunut.
– Rakastan Putousta! Se on edelleen yksi siisteimmistä töistä mitä olen päässyt tekemään, Minka hehkuttaa.
MIKKO PENTTILÄ
Kausilla 8-11 Putouksessa näytellyt Mikko Penttilä kertoo olevansa ohjelman suuri fani.
– Olen nähnyt jokaisen jakson ennen mukanaoloani, ja oli unelmien täyttymys päästä tekemään Putousta. Kun jäin ohjelmasta pois, palasin innokkaan katsojan ja kannattajan rooliin. Nyt on kunnia olla mukana Allstarsissa, Mikko kertoo.
ERNEST LAWSON
Kausilla 8-11 Putouksessa esiintynyt Ernest Lawson muistelee lämmöllä viimeisimmän kautensa sketsihahmokisan päättymistä hahmonsa P.O. Liitikon voittoon. Joka kerta lavalle juostessa Erkun mielessä on käynyt ajatus siitä, onko hän tosiaan itse mukana ohjelmassa.
– Olen ollut Putous-fani sen ensimmäisestä kaudesta lähtien. Siinä näytteleminen on ollut toteen käynyt unelma, myös Ernest kertoo.
MARI PERANKOSKI
Mari Perankoski oli mukana Putouksen kausilla 6 ja 7, ja hän kertoo suhteensa ohjelmaan olevan nostalginen. Putousta tehdessä sattui ja tapahtui – kirjaimellisesti.
– Lauantaina kenraalissa pari tuntia ennen lähetystä sain adrenaliinipäissäni painiharjoituksissa leukani omituisesti sijoiltaan. Ensiapu kävi klonksauttelemassa leuan paikoilleen tunti ennen suoraan lähetystä, Mari paljastaa nyt.
TIMO LAVIKAINEN
Timo Lavikainen näytteli Putouksessa kausilla 8, 9 ja 10. Hänen lempiasiansa ohjelmaa tehtäessä oli yleinen tekemisen meininki – niin tuotannossa kuin näyttelijöillä. Lempisketsihahmonsa kautta Putous-kausien Timo nimeää nopeasti.
– Aku Hirviniemen hahmot. Ne ovat yksinkertaista huumoria tällaiselle yksinkertaiselle ihmiselle, hän perustelee.
PILVI HÄMÄLÄINEN
Putous on kausilla 8, 9, 10 ja 12 ohjelmassa näytelleen Pilvi Hämäläisen suuri rakkaus. Välillä suhde ohjelmaa kohtaan on ollut melko ärhäkän tulinenkin, muttei koskaan välinpitämätön.
– Sketsihahmoni Aina Inkeri Ankeinen järjesti kaudella 8 itselleen hautajaiset, joissa hurmaava mieskuoro lauloi Punaiset lehdet. Aina lupasi takahuoneessa ennen esitystä tarjota kuorolle kahvit, mikäli voittaa. Olin unohtanut koko lupauksen. Tämä on törkeä vääryys, joka tulee korjata! Pilvi toteaa.
MIKKO TÖYSSY
Viimeisimmän Putous-kauden sketsihahmokisan Urmas Viilunkina voittanut Mikko Töyssy kuvailee suhteensa Putoukseen olevan lämmin, kupliva ja hieman pirskahteleva. Lempiasiakseen ohjelmassa hän nimeää tekijäporukan.
– Olen harrastanut joukkueurheilulajeja lapsesta saakka. Mikään ei ole niin hienoa kuin mahtava joukkuehenki. Ei edes voittaminen, Mikko kertoo.
Kussakin neljässä Putous Allstars -jaksossa nähdään oma, uniikki esiintyjäkokoonpano.