Aiheuttivatko olutpullot 8 hengen kuoleman Tanskassa? Tavarajunan auki revenneet vaunut paljastavat kasoittain olutlaatikoita – raiteille levähtänyt lasti törmäsi matkustajajunaan

1:14img
Onnettomuudessa osallisena ollut tavarajuna kuljetti olutta.
Julkaistu 03.01.2019 14:45

Meeri Männikkö

meeri.mannikko@mtv.fi

Tanskan junaturmassa menehtyi eilen aamulla kahdeksan ihmistä. Onnettomuudessa oli osallisena matkustajajuna sekä olutta kuljettanut tavarajuna.

Kahdeksan ihmistä menehtyi ja 16 loukkaantui eilen junaturmassa Iso-Beltin sillalla, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR. Onnettomuus tapahtui, kun tavarajunasta pudonnutta lastia törmäsi matkustajajunaan myrskyisässä säässä. Kyseessä on yksi kuolettavimmista junaonnettomuuksista Tanskan historiassa, uutisoi CNN.

Videolla on nähtävissä, kuinka pahasti tavarajunan vaunut ovat vahingoittuneet. Vaunujen auki revenneet kyljet paljastavat kasoittain Carlsbergin olutlaatikoita. Carlsbergin edustaja on vahvistanut, että tavarajuna kuljetti olutta sillan yli.  

Tavarajunaa operoineen yhtiön mukaan junan lastina oli tyhjiä pulloja matkalla Carlsbergin panimoon Fredericassa. Matkustajajuna oli sen sijaan matkalla kohti Kööpenhaminaa.

Matkustajajuna törmäsi tyhjään, tavarajunan kyydistä pudonneeseen rekan perävaunuun sillalla. Ei ole kuitenkaan selvää aiheuttiko tämä onnettomuuden vai putosiko perävaunu onnettomuuden aikana.

1:00img

Katso kartalta, missä Tanskan junaturma tapahtui.

Lue myös: Tanskan junaonnettomuuden uhrimäärä nousi – onnettomuudessa kuoli kahdeksan

Tuoreimmat aiheesta

Junaonnettomuudet