"Aikuisten ensimmäiset rokotukset tärkeimpiä" – Asiantuntijaryhmältä odotetaan kantaa omikronin vaikutuksista rokotusohjelmaan

Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) puheenjohtaja Ville Peltola ei halua vielä ottaa kantaa siihen, aikooko KRAR ehdottaa toisen ja kolmannen koronarokoteannoksen välin lyhentämistä nykyisestä 5–6 kuukaudesta esimerkiksi kolmeen kuukauteen.

Koronaviruksen omikronmuunnoksen nopea leviäminen maailmalla on herättänyt huolta rokotusten tehosta muunnosta vastaan.

–  En pysty tässä kohtaa sanomaan. Omikronista kertyy nopeasti tietoa, ja vielä ollaan alkuvaiheessa, Peltola sanoo STT:lle.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoi STT:lle viikonloppuna, että koronarokotuksista Suomessa päättävät pohtivat alkavalla viikolla, onko aihetta nopeuttaa rokotustahtia.

Euroopan lääkevirasto EMA ilmoitti äskettäin, että valtiot voivat harkita kolmen kuukauden rokotusväliä, vaikka EMAn virallinen suositus on kuusi kuukautta toisen ja kolmannen annoksen välillä.

Jos halutaan lisätä suojaa omikronmuunnoksen läpäisytartunnoissa, jotka tähän asti ovat olleet valtaosin lieviä, Nohynekin mukaan silloin kolmen kuukauden rokotusvälikin on mahdollinen.

"Ensimmäiset rokotukset tärkeimpiä"

Ville Peltolan mielestä nyt pitäisi saada sujumaan kolmansien rokotusannosten antaminen niille iäkkäille ja riskiryhmiin kuuluville, joiden saamasta toisesta rokoteannoksesta on kulunut jo viisi kuukautta.

Kaikkein tärkeimpänä asiana tämänhetkisessä koronatilanteessa Peltola pitää aikuisten ensimmäisiä koronarokotuksia.

–  Aikuinen, jolla on ensimmäinenkin annos ottamatta, on hyvin suuressa riskissä saada tauti ja saada myös vakava tauti, sen verran paljon koronavirusta kiertää nyt Suomessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nimittämä KRAR käsittelee lähiaikoina koronaviruksen omikronmuunnoksen vaikutuksia Suomen rokotusohjelmaan. Kokous on sovittu alustavasti 11. tammikuuta, mutta sitä voidaan Peltolan mukaan tarvittaessa aikaistaakin, jos omikrontilanne niin vaatii.

Asiantuntijaryhmä aikoo tammikuussa pohtia myös 5–11-vuotiaiden lasten rokotuksia. Rokotuksista odotetaan turvallisuustietoja esimerkiksi Yhdysvalloista. Kokouksessa käsitellään lisäksi yhdysvaltalaisen Novavaxin koronarokotteen käyttöä. Rokotteelle odotetaan parhaillaan EMAn myyntilupaa, Peltola kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat