Jenna Jameson on nimetty maailman tunnetuimmaksi aikuisviihdetähdeksi.
Entinen aikuisviihdetähti Jenna Jameson, 49, kertoi taannoin New York Postille antamassaan haastattelussa fanikohtaamisista ja siitä, millainen palaute lämmittää hänen sydäntään kaikkein eniten.
Pornon kuningattareksikin tituleeratun Jamesonin mukaan hänen suosikkifanikohtaamisensa ovat sellaisia, joissa naiset kertovat seksielämänsä parantuneen hänen ansiostaan.
– On niin siistiä, kun minulle sanotaan, että "Kuule Jenna, muutit kaiken puolestani. Minulla on nykyään parempi seksielämä mieheni kanssa", hän kuvaili.
Jameson aloitti aikuisviihdeuransa 90-luvulla. Ajan saatossa hänestä tuli maailman tunnetuin pornotähti, joka tienasi alalla valtavia summia. Jameson kertoi New York Timesille, että hän saattoi parhaimmillaan tienata jopa 100 000 dollaria päivässä.
New York Timesin mukaan Jameson tunnettiin aikuisviihdealalla myös siitä, että hän oli hyvin valikoiva vastanäyttelijöidensä suhteen.
– Minulla oli luettelo noin neljästä tai viidestä tyypistä, joiden kanssa olisin valmis työskentelemään. En koskaan halunnut työskennellä sellaisten miesten kanssa, jotka yrittivät iskeä minut. Minulle kaikki oli näyttelemistä. Se oli bisnestä. En halua seurustella kanssasi, enkä halua mennä jälkikäteen drinkeille, hän kertoi lehdelle.
Jameson tiedotti eläköityvänsä aikuisviihdealalta vuonna 2008. Hän ja hänen kumppaninsa Jessi Lawless avioituivat toukokuussa Las Vegasissa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Uusimmat
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
20:00
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:39
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – Onnettomuudesta määrätty tutkinta
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
Lataa lisää