Aina-karhu rakennustalkoissa – katso, kuinka isoille karhuille syntyi talvipesät

Kuusamon Suurpetokeskuksessa rakennettiin viime viikolla isojen karhujen talvipesät.

Keväällä orpona Kuusamoon saapunut Aina-karhu oli mukana rakennustalkoissa. Karhunpennulle itselleen rakennettiin jo aikaisemmin syksyllä oma pesä.

Karhumies Sulo Karjalaisen oikeana kätenä toimiva karhunhoitaja Pasi Jäntti kertoo MTV Uutisille, että pesätarpeita ei kuitenkaan viedä pesään saakka, sillä se ei kelpaa karhuille.

– Ne kantaa ne pesätarpeet ulos, ja laittaa sen jälkeen ne itselleen mieleisellä tavalla. Karhulla on semmoinen tapa, kertoo Jäntti.

Rakennustalkoista kuvattiin video, mistä selviää karhunpennun rooli. Videolla Aina testaa talkoissa monen asian kestävyyttä.

– Innolla se on kaikessa mukana. Se tekee sitten omia juttujaan, niin kuin sen penkin kanssa touhusi siinä videolla.

Suurpetokeskuksen kaikki täysikasvuiset karhut ovat vetäytyneet pesiinsä talviunia varten.

– Jos sinne menee käymään ja vähän puhuttelee, niin kyllä ne tulee kurkistamaan luukulle. Kyllä karhuilla on alkanut talviunet.

Aina-karhu ei ole vielä talviunilla. Jäntin mukaan orvot pentukarhut ovat menneet aikaisemminkin muita myöhemmin talviunille.

– Sulo sanoi, että Vyöti-karhu oli pienenä vielä tammikuussakin hereillä.

Mitä kaikkea Aina-karhu yritti tuhota pesänrakennustalkoissa? Katso ylhäällä olevalta videolta, kuinka Juusolle, Tessulle, Reetalle ja Taralle rakennettiin talvipesät!

Lue myös:

    Uusimmat