Ainakin 22 ihmistä kuoli bussiturmassa Perussa

LK 13.4.2021 peru bussi
Kuvituskuva.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 13.04.2021 07:39

MTV UUTISET – STT

Perussa ainakin 22 ihmistä sai surmansa maanantaina, kun linja-auto kaatui sateisessa säässä, kertoi poliisi. Turmassa loukkaantui lisäksi 13 ihmistä.

Poliisin mukaan onnettomuus sattui aamulla lähellä Huarezin kaupunkia, joka sijaitsee noin 600 kilometriä pohjoiseen pääkaupunki Limasta. Paikallisen televisiokanavan mukaan valtaosa linja-auton matkustajista oli palaamassa kotiin äänestettyään sunnuntain presidentin- ja parlamenttivaaleissa.

Tuhoisat liikenneturmat ovat yleisiä Perussa, etenkin sadekauden aikana. Lisäksi muun muassa teiden huono kunto vaikuttaa asiaan.

Tuoreimmat aiheesta

Peru