Ainakin 35 tonnia kuolleita kaloja nousi järven pintaan Kiinassa: Ihmiset järkyttyneitä

Haikou
Haikoun kaupunki Kiinan eteläosassa. Viranomaisten mukaan vuorovesi oli työntänyt kalat kauas Haikoun kaupungin lähelle.
Julkaistu 07.05.2016 20:08

MTV UUTISET

Ainakin 35 tonnia kuolleita kaloja on noussut Hongcheng-järven pinnalle Hainanin maakunnassa Etelä-Kiinassa. Asiasta kertoo CNN.

Asukkaat olivat huolestuneita järven puhtaudesta, mutta paikallisviranomaisten mukaan kalojen kuoleminen johtui veden suolapitoisuuden muutoksesta. Muutos suolapitoisuudessa tapahtui viranomaisten mukaan vuorovedestä. Vuorovesi oli työntänyt kalat kauas Haikou-kaupungin lähelle.

Ympäristöviranomaiset tutkivat tilannetta edelleen. Vielä on esimerkiksi epäselvää, mitä lajia kuolleet kalat olivat.

CNN:n mukaan kymmeniä siivoojia työskenteli useiden tuntien ajan vieden kaloja roskakoreihin ja varmistaakseen samalla, etteivät kalat lopulta päädy kuluttajien ruokapöytiin.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat