Yhdysvalloissa Floridassa ainakin kolme ihmistä on saanut surmansa pienkoneen syöksyttyä asuinalueelle eilen, kertoo uutiskanava CNN. Kuolleiden määrä selviää CNN:n mukaan Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA:n alustavasta raportista.
Kuolleiden joukossa on lentokoneen lentäjä sekä kaksi maassa ollussa ihmistä. Koneessa ei ilmailuviranomaisen mukaan ollut lentäjän lisäksi muita matkustajia.
Kone putosi Clearwaterin rannikkokaupungissa sijaitsevaan siirrettäville asunnoille tarkoitettuun Bayside Waters -asuntopuistoon. Onnettomuus tapahtui alkuillasta paikallista aikaa.
Ainakin kolme asuntoa sai vaurioita onnettomuuden seurauksena syttyneessä tulipalossa, ja neljäs tuhoutui täysin koneen pudottua suoraan sen päälle.
Yksimoottorisen koneen lentäjä oli paikallisen median mukaan ilmoittanut moottoriviasta lennonjohtoon ennen onnettomuutta.