Ainakin viisi kuollut USA:n itärannikon myrskyissä – kuvat: Näin tulvakaaos riepottelee Bostonia

Boston 03/03/2018 2
Myrskytuulet ovat kaataneet paljon puita ja sähkötolppia Bostonissa.
Julkaistu 03.03.2018 21:30

MTV UUTISET

Voimakkaat myrskytuulet ovat tehneet tuhojaan Yhdysvaltain itärannikolla. Katkeilevien oksien ja kaatuvien puiden alle on kuollut ainakin viisi ihmistä.

Myös sähköt ovat olleet poikkia laajoilta alueilta. Massachusettsissa on jouduttu myös evakuoimaan ihmisiä rantakodeistaan. Tulviva vesi on katkonut lisäksi teitä. Lentoja ja junaliikennettä on peruttu monin paikoin.

Myrskyn keskiössä olevan Massachusettsin osavaltion pääkaupungista Bostonista otetut kuvat näyttävät myrskyn ja tulvien voiman.

Boston 03/03/2018 3

Sateenvarjon käyttämisestä ei tässä tuulessa ole juuri apua.

Boston 03/03/2018 4

Teille on kertynyt vettä paikoin jopa niin paljon, että ajaminen on mahdotonta.

Boston 03/03/2018 5

Itärannikolla tuuli puhaltaa pahimmillaan lähes 30 metriä sekunnissa.

Boston 03/03/2018 1

Massachusettsin naapuriosavaltiossa New Yorkissa junaliikenne  on ollut sekaisin.

Boston 03/03/2018 6

Boston, Massachusetts.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat