"Aion jatkaa työntekoa 80-vuotiaaksi"

Kuva/Anne Pennanen
Kuva/Anne PennanenCopyright: MTV Oyj/2010
Julkaistu 27.01.2010 15:00(Päivitetty 11.08.2010 14:09)

Ulla Maasio aloitti uransa kosmetologina hädin tuskin täysi-ikäisenä. Ensi keväänä 70 vuotta täyttävä ammattilainen ei haikaile eläkepäivien perään. Hän haaveilee siitä, että pystyisi palvelemaan asiakkaitaan kahdeksankymppiseksi asti.

Ulla Maasio tiesi jo pikkutyttönä haluavansa kosmetologiksi. Hän aloitti vuoden pituisen koulutuksen Ruotsissa 16-vuotiaana siitä huolimatta, että koulun ikäraja edellytti täysi-ikäisyyttä.

− Olin niin palavasti innostunut alasta, että pääsin koeajalle ja sain lopulta jäädä. Valmistuttuani jäin vielä kahdeksi vuodeksi kouluun harjoittelijaksi, Ulla kertaa.

Suomeen palattuaan Ulla sai pestin hienosta kauneushoitolasta. Palkka oli pieni, mutta se ei sammuttanut nuoren naisen intoa. Hän asui äitinsä luona, joka tuki tytärtään taloudellisesti.

Ullan tavoite oli selvä: hän halusi perustaa oman kauneushoitolan. Tilaisuus järjestyi muutama vuosi kotiinpaluun jälkeen.

− Ensimmäinen hoitolani sijaitsi vaatimattomasti kampaamon takahuoneessa, mutta olin ehtinyt jo haalia oman pienen asiakaspiirini.

Aikaa jokaiselle asiakkaalle

Ulla juhlii ensi keväänä seitsemänkymppisiään. Hän on toiminut kosmetologina yli 50 vuotta. Pitkäaikaisimmat asiakkaat ovat käyneet hänen hoidoissaan Fredrikinkadun salongissa 40 vuoden ajan.

− Monesta asiakkaasta on tullut vuosien mittaan ystävä. Nykyään on harvinaista tehdä työtä, jossa saa koskettaa ihmistä. Käsittelyjen aikana syntyy väkisinkin kontakti toiseen.

Ullan hoitolan tuolilla on jaettu vuosien mittaan monet ilot ja surut. Myös Ulla on saanut hoidettaviltaan paljon.

− Tämä työ on parhaimmillaan, kun asiakkaan kanssa syntyy vuorovaikutteinen suhde, Ulla sanoo.

Työ motivoi yhä

Eläkkeelle jääminen ei ole vielä käynyt Ullan mielessä. Tahti on vuosien mittaan hidastunut, mutta yrittäjä pystyy säätelemään päivien pituutta.

− En tee liukuhihnatyötä. Pidän päivät sellaisina, että minulla on aikaa jokaiselle asiakkaalle.

Ulla toivoo, että hän pystyisi jatkamaan työntekoa aina 80-vuotiaaksi asti, jos terveys sen vain sallii. Päätös on herättänyt kauhistelua. Luottoasiakkaat tosin kyselevät tämän tästä, ettei Ulla ole vain vielä lopettamassa.

− En näe tavoitettani lainkaan mahdottomana. Ajattelen, että kosmetologina en ole koskaan valmis. Opin edelleen uusia asioita.

Ulla muistuttaa, ettei kauneusalalla tunneta ikärajoja.

Estée Lauder ja Elizabeth Arden seisoivat vielä vanhoilla päivillään tavarataloissa esittelemässä kreemejään. Sinä päivänä kun työteko ei enää tunnu mukavalta, olen valmis lopettamaan.

Studio55/Jenni Kokkonen


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Tuoreimmat aiheesta

Studio55