Aira Samulinia huolestuttavat häntä parikymmentä vuotta nuoremman tyttären vanhuudenpäivät.
Aira Samulinin tytär Pirjo toivoi jo parikymmentä vuotta sitten pääsevänsä asumaan samaan vanhainkotiin äitinsä kanssa.
– Se oli kauniisti sanottu. Välimme ovat aina olleet huikean hyvät, täynnä puhdasta ja aitoa rakkautta, Aira kertoo.
Ikääntyminen herättää monenlaisia ajatuksia.
– Tokihan siitä voi hermostua, että herranjumala, minä kuolen! Eihän mitään pahempaa voi tapahtua. Mutta se on edessä meistä jokaisella.
Vaikka 85-vuotias Aira ei kanna huolta omasta ikääntymisestään, 65-vuotiaan tyttären vanhuudenpäivät kyllä mietityttävät.
– Pirjo on heikentynyt fyysisesti. Todennäköisesti osansa on valtavalla lääkityksellä, jota hänelle skitsofreenikkopotilaana 1980-luvulle asti annettiin. Jos hän vaikka kaatuu ja murtaa luunsa, liikkuminen hankaloituu ja takapakkia tulee varmasti, Aira tietää.
Vanhat ja tutut tavarat sopivat Airan mielestä iäkkäiden mielialaan.
Värit ja vanhat tavarat piristävät vanhuksia
Lohtua tuo se, että Pirjoa hoidetaan hyvässä paikassa.
– Palvelutalossa, jossa hän asuu, on aistikasta, puhdasta ja kaunista. Siellä on panostettu väreihin ja valoihin. Jokaisen asukkaan huoneessa on erivärinen ovi, mutta kaikki sointuvat keskenään yhteen. On terrakottaa, vihertävää ja pilvensinistä, Aira kuvailee.
Värien lisäksi myös vanhat tavarat luovat tunnelmaa.
– Jokaisella on huoneessaan omia, turvallisen tuntuisia ja rakkaita esineitä. Minullakin on Hyrsylän Mutkassa kaikki antiikkia, ei mitään uutta. Vanhoissa esineissä on elämää, eivätkä uutuudet edes helposti sovi vanhusten mielialaan. Tällaiset pienetkin yksityiskohdat ovat tärkeitä vanhustenhoidossa.
Studio55.fi/Piia Simola
Näin hirveää oli entisaikojen skitsofrenialääkitys – Jätti Aira Samulinin tyttäreen ikuiset jäljet
Äiti myi Annelin rahasta vieraille – Adoptioisä hakkasi kallon ja luut murskaksi