Aira Samulinin haastattelu vuodelta 2012 – näin tanssilegenda puhui elämästään ja juhli 85-vuotispäiväänsä

Aira Samulinin 85-vuotisdisko vuonna 2012 6:29
Katso video: 85-vuotias Aira Samulin MTV:n haastattelussa vuonna 2012

Aira Samulin kertoi elämästään MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa esitetyssä haastattelussa vuonna 2012.

Tanssilegenda Aira Samulin siunataan perjantaina 1. joulukuuta haudan lepoon. Samulinin siunaustilaisuus toimitetaan Helsingin Vanhassa kirkossa kello 12 alkaen lähiomaisten ja ystävien läsnä ollessa. MTV Uutiset on paikan päällä ja raportoi hautajaispäivän tapahtumista. 

Samulin kertoi elämästään MTV:n 45 minuuttia -ajankohtaisohjelmassa vuonna 2012 esitetyssä haastattelussa. Haastattelussa kurkistettiin myös tanssilegendan syntymäpäivädiskoon, Airan Diskoon, jonka hän järjesti koko kansalle 85-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi.

Heti haastattelun alkuun Samulinille esitettiin suuri kysymys: Oletko onnellinen?

Totta kai. Olen terve, ja saanut elää ihanaa elämää täällä maapallolla. Mielenkiintoista ja ainutkertaista. Elämässä on niin paljon ihania asioita, että jos niitä vähänkin noteeraa, ei kerkeä edes ajattelemaan mitään epäkohtia, hän sanoi.

Samulin esitteli haastatteluvideolla Lohjalla sijaitsevaa ja matkailukohteenakin tunnettua Hyrsylän mutkaa. Hän kertoi tehneensä Lohjalle nousseen Hyrsylän mutkan kunnianosoitukseksi syntymäseudulleen Hyrsylän mutkalle, joka jäi sodassa rajan taakse Karjalaan.

Hyrsylän mutkassa tanssilegenda kertoi lapsuuden urahaaveistaan ja unelmistaan sekä siitä, miten ne jäivät sodan vuoksi toteutumatta. Hän totesi, että akateemisen loppututkinnon sijaan hän on tehnyt sellaisia asioita, joita hän on katsonut osaavansa paremmin kuin muut.

– Pystyn elämään edellä aikaani, ja siitä tiedän, mitä kannattaa tehdä. Tanssi, joka kuuluu aina punaisena lankana elämääni, niin liitin sen työhöni. Tuli muoti ja tanssi, ja siitä syntyi itsestään tanssikoulu, hän kertoi.

Haastatteluvideolla Samulinista puhuvat myös hänen ex-puolisonsa Ekku Peltomäki, hänen lapselapsensa Kiti Samulin sekä Samulinin fanit. Haastattelun loppupuolella hänelle esitetään toinen suuri kysymys: Joko hänelle on selvinnyt elämän tarkoitus?

Katso tanssilegendan vastaus ja koko sydäntä lämmittävä haastattelu yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat