Reija on taistellut saadakseen elää normaalia elämää. Lapsuus kului väkivaltaisen äidin kanssa, joka pahoinpiteli Reijaa sekä henkisesti että fyysisesti.
Reijan yksinhuoltajaäiti pahoinpiteli tytärtään jo tämän ollessa pieni lapsi. Väkivalta oli arvaamatonta, ja alkoholia kului.
– Hän saattoi potkia minua mahaan ja haukkua. Pienempänä hän pahoinpiteli minua ikään kuin rangaistukseksi jostain, mitä olin tehnyt, mutta vanhempana hän ei tarvinnut syitä hakkaamiseen.
Jo alle kouluikäisenä Reija osasi kyseenalaistaa äitinsä motiiveja. Hän seurasi kavereidensa vanhempia ja huomasi, etteivät nämä koskaan käyttäytyneet kuten hänen äitinsä.
– Se on kantanut minua eteenpäin, että olen pienestä asti tiennyt äitini tekevän väärin. Myöhemmin olin huojentunut, kun sain vahvistuksen terapeutiltani ja muilta ihmisiltä sille, että olin todella ollut oikeassa. Äitien ei kuulu käyttäytyä niin.
"Hän näytti nauttivan tilanteesta"
Reija oli noin yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä hukutti hänen lemmikkihamsterinsa lavuaariin.
– Hän näytti nauttivan tilanteesta ja kertoi minulle yksityiskohtaisesti, kuinka hän oli tappanut hamsterini. Hän antoi minun ottaa eläimiä, mutta hyvin pian hän päätti, että niistä oli päästävä eroon.
Reijan ollessa 11-vuotias hänen äitinsä juotti hänet ja hänen ystävänsä humalaan.
– Äiti oli itsekin humalassa ja juotti meille kotiviiniään.
Huostaanottoa ei tehty
Teini-ikäisenä Reija hakeutui sosiaalitoimistoon ja kertoi tarinansa. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut ottavan häntä tosissaan.
– Kävin kyllä tutustumassa koulukotiin, mutta valitsin kuitenkin tutun ympäristön. Kukaan aikuinen ei ottanut tilannetta haltuunsa ja tehnyt huostaanottoa. Niinpä ajattelin, että kestäisin vielä sen pari kolme vuotta täysi-ikäisyyteen asti.
Reija ajautui kokeilemaan huumeita ja viiltelemään itseään. Pikkurikoksiakin tuli tehtyä.
– Olen aina ollut kokeilunhaluinen, mutta kyllähän kotiolot vaikuttivat käytökseeni. Tupakkaa aloin polttaa säännöllisesti 12-vuotiaana ja alkoholiakin alkoi kulua.
Itsetuhoisuutta ja masennusta
Kun Reija täytti 18, hän muutti omilleen. Parikymppisenä hän hakeutui terapiaan.
– Kärsin takautuvista traumoista, masennuksesta ja itsetuhoisuudesta. Lopulta päätin, että minun täytyy joko elää tai kuolla, joten menin mielenterveystoimistoon. Äitiini en ollut tuolloin missään yhteydessä.
Lääkitys ja terapia saivat Reijan jaloilleen. 25-vuotiaana hän aloitti ammattikoulun, ja lievän lääkityksen avulla hän pystyi myös viemään opinnot loppuun asti. Siihen mennessä takana oli vain peruskoulu, jonka Reija oli selvittänyt rimaa hipoen.
Ammattikoulusta valmistuttuaan Reija pääsi yliopistoon.
– Minulla on ollut seksuaalisia ongelmia ja vaikeuksia päästää ihmisiä lähelleni. Siksi olikin saavutus, että päätin itse ryhtyä äidiksi. Halusin lapsen vasta, kun olin henkisesti tarpeeksi hyvässä kunnossa.
Nykyään Reija pitää äitiinsä silloin tällöin yhteyttä. Lääkitystä hän ei enää käytä. Anteeksipyyntöä Reija ei ole koskaan saanut äidiltään kuulla, eikä äiti ole suostunut keskustelemaan menneistä.
– Anteeksipyyntö voisi auttaa, mutta turha kai sitä on odottaa.
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.