Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 40-vuotiaan naisen lyhyeen ehdolliseen vankeuteen 8-vuotiaan lapsensa pahoinpitelystä.
Teko tapahtui Jakomäessä huhtikuussa 2015.
Tapahtuma tuli tuoreeltaan ilmi, kun äiti itse kertoi lastenpsykiatrisella poliklinikalla 8-vuotiaan poikansa valvottaneen häntä edellisenä yönä.
Pojan mukaan hän oli joutunut seisomaan äidin sängyn luona ja lopulta äiti oli teipannut pojan jalat, kädet ja suun. Poika oli saanut teipit itse irti.
Äiti oli ollut poliklinikalla itsekin järkyttynyt siitä, mitä oli tehnyt.
Vast’ikään eronneen äidin mukaan illat ylivilkkaan pojan kanssa olivat haastavia, kun poika ei antanut aamuisin aikaisin töihin menneen äitinsä nukkua.
Äidin mukaan kuormittuminen oli kärjistynyt yölliseen tilanteeseen, jossa hänellä oli pimentynyt päässä. Poika oli mennyt normaalisti nukkumaan ja äiti oli ottanut hänelle määrätyn unilääkkeen. Vessassa käydessään äiti oli huomannut pojan lukevan otsalampun valossa Aku Ankkaa.
Siitä oli kehkeytynyt neljä tuntia kestänyt taistelu, jonka aikana äiti komensi pojan seisomaan sänkynsä viereen kunnes uni tulisi. Lopulta poika oli alkanut huutaa ja hyppiä, jolloin äiti oli teipannut pojan, jotteivät naapurit häiriintyisi.
Poika oli repinyt teipit itse pois samantien. Äiti oli tajunnut tekonsa ja alkanut itkeä niin, että poika oli ihmetellyt mikä äidillä oli.
Rangaistava teko
Oikeus katsoi rangaistavaksi paitsi teippaamiseen niin myös useampaan kertaan tapahtuneen seisottamisen tilanteessa, jossa se ei ollut johtanut kohtuullisessa ajassa rauhoittumiseen.
– Teon vakavuutta on lisännyt se, että muun muassa suun teippaamalla toteutettu pahoinpitely on kohdistunut 8-vuotiaaseen lapseen ja tavalla, jossa on ollut vapaudenriiston piirteitä, oikeus lausui.
Oikeus katsoi lieventäväksi seikaksi äidin pidempiaikaisen väsymystilan, joka oli heikentänyt hänen kykyään säädellä käyttäytymistä. Lieventävää oli myös se, että tapaus oli selvästi järkyttänyt myös äitiä.
Oikeus päätyi langettamaan äidille 20 päivää vankeutta ehdollisena.
Äidin on maksettava pojalle korvauksia tilapäisestä haitasta 400 euroa ja kärsimyksestä 600 euroa eli yhteensä tuhat euroa.