Äitiä syytetään lapsensa taposta Yhdysvalloissa – rintamaidossa huumeita

Vauva. Kuolema. Kuvituskuva.
Kuvituskuva.
Julkaistu 30.08.2018 12:49

MTV UUTISET

Pennsylvaniassa Bucksin piirikunnassa viranomaiset ovat asettaneet 30-vuotiaannaisen syytteeseen oman lapsensa surmaamisesta.

Syyttäjän mukaan nainen imetti 11-viikkoista poikaansa samalla, kun hän käytti huumeita.

CNN kertoo, että oikeuden pöytäkirjojen mukaan lapsi kuoli saatuaan rintamaidon kautta yhdistelmän hengenvaarallisia huumeita. Naista syytetään murhasta.

Naisen asianajajan mukaan tämä rakasti lastaan yli kaiken, eikä olisi missään tilanteessa aiheuttanut tälle minkäänlaista harmia.

Korviketta ja maitoa

Nainen on kertonut poliisille kuulleensa aamuyöllä lapsensa itkevän.

Poikaa ruokittiin pääosin rintamaidolla. Äiti oli ryhtynyt antamaan lapselle myös korviketta, koska pelkäsi ettei maito yksin riitä, eikä lapsi nuku.

Kohtalokkaana yönä äiti oli viranomaisille kertomansa mukaan ollut liian väsynyt valmistaakseen korviketta, niinpä hän päätti imettää poikaansa. Sen jälkeen äiti nukahti useaksi tunniksi.

Herätessään äiti meni paniikkiin huomatessaan, että poika on kalpea ja tämän nenästä valuu veristä hyyhmää.

Äiti soitti välittömästi hätänumeroon ja aloitti elvytyksen. Ambulanssi vei pojan sairaalaan, mutta mitään ei ollut tehtävissä.

Äiti kertoi poliisille, että hänelle oli määrätty Metadonia raskauden aikana. Sillä oli tarkoitus vähentää riippuvuutta opioidi-kipulääkkeistä. Muista huumeista ei ole mainintaa.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat