Hellerajat paukkuvat edelleen ja lämpöennätykset saattavat mennä uusiksi vielä myöhemminkin, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.
Suomea on syleillyt syyskuussa poikkeuksellisen lämmin sää. Samaa linjaa jatkaa myös tämä päivä, kun lämpötilat kohoavat iltapäivällä laajassa osaa maata yli 20 asteeseen. MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen kertoo, että helleraja paukkunee myös sunnuntaina.
– Aivan mahdottomat säät! Hellettä helteen perään, Manninen päivittelee.
Mutta miten käy ensi viikolla? Mannisen mukaan alkuviikosta on luvassa vielä roppakaupalla helteistä säätä – ainakin hellerajoja kolkutellaan.
– Sää jatkuu hyvin samantyyppisenä maanantaina ja tiistaina. Tiistaina iltapäivällä voi tulla ensimmäisiä sateita, mutta tällöin voidaan vielä käydä hellerajalla.
Katso videolta koko ensi viikon sääennustus.
Virallinen helleraja on, kun lämpötilamittari näyttää 25 astetta tai enemmän.
Lauantaina rikkoutui vuosittaisten hellepäivien mittaushistorian ennätys jo kolmantena päivänä peräkkäin. Lauantaihin mennessä hellepäiviä on ollut tänä vuonna 68.
Rikkoutuuko myöhäisimmän hellepäivän ennätys?
Tiistain jälkeen sää muuttuu epävakaammaksi ja sateiden mahdollisuus kasvaa. Myös lämpötilat ottavat askeleen viileämpään suuntaan.
Mannisen mukaan se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että syksy olisi vielä ovella.
– Syksy ei ala vielä, lämpötila on edelleen hyvin kesäisissä lukemissa. Termisen syksyn määritelmä on, että vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi kymmenen ja nollan asteen välillä, ja siihen on vielä matkaa.
Myöhäisin koskaan Suomessa mitattu hellepäivä on 17. syyskuuta vuonna 1947, kun mittari kohosi Tampereella sekä Seinäjoella 25,2 asteeseen.
Voisiko siis tuokin ennätys nyt rikkoutua viikon kuluttua keskiviikkona?
– Sehän on jo itse asiassa hyvin pian. Teoriassa kyllä, Manninen pohtii.
– Sää jatkuu tavanomaista lämpimämpänä, mutta yli viikon päähän toistaiseksi vaikea vielä arvioida. Pitää muistaa, että mitä lähemmäksi mennään kaamosta, sitä matalammalle aurinko enää nousee ja sitä vähemmän se lämmittää.