Suomen yli pyyhkäisevä saderintama pistää tänään autoilijat ja jalankulkijat tukalaan paikkaan.
MTV Uutisten meteorologin Liisa Rintaniemen mukaan varuillaan saa olla lähes kaikilla tieosuuksilla.
– Tosi liukasta on sekä pääteillä että alemmalla tieverkostolla. Parkkipaikoilla ja jalkakäytävillä on monin paikoin täysin peilijää, meteorologi varoittaa.
Lue myös: Varoitus! Jalkakäytävillä tänään pääkallokeli
Lännestä saapuva rintama tuo osaan maata vesisateita ja toisaalle lumisateita.
Paikoin jopa kymmenkunta senttiä lunta
Sade on alkanut jo vetenä maan länsiosassa. Päivän aikana vettä tulee reilusti myös etelässä.
– Maan keski- ja pohjoisosaan on leviämässä sakeita lumisateita, ja lumisade jatkuu siellä pitkin iltapäivää.
Sakein lumisadealue liikkuu iltapäivällä Lapin yllä.
– Lunta voi kertyä helposti yli kymmenkunta senttiä kaikkein pyryisimmillä alueilla.
Lue myös: Joulu saa pelastuksen – näille alueille uutta lunta juuri ennen aattoa
Etelässä sen sijaan sää poutaantuu iltaa kohden, ja lämpötila kohoaa reilusti plussalle.
– Viisikin plusastetta saattaa olla etelän aurinkoisessa joulukuun illassa, Rintaniemi kertoo.
Ilmatieteen laitos varoittaa autoilijoita huonosta tai jopa erittäin huonosta ajokelistä laajalla alueella maan pohjois- ja itäosissa.