Aksel Kankaanrannan viisu-unelma haudattiin: Tämän vuoden viisukappale ei kelpaa ensi vuoden Euroviisuihin

5:18img
Euroviisut on peruttu – näin Aksel Kankaanranta (ei kuvassa) pohti MTV uutiset Livelle 18. maaliskuuta, miten käy euroviisu-unelman?
Julkaistu 21.03.2020 12:28

MTV VIIHDE–STT

Euroviisuihin on ensi vuonna osallistuttava uudella viisukappaleella, kertoo Euroopan yleisradioliitto EBU Twitterissä. Tämän vuoden peruuntuneisiin Euroviisuihin valitut kappaleet eivät siis kelpaa silloin mukaan kilpailuun.

Yleisradioliiton mukaan kukin osallistujamaa voi itse päättää, lähettääkö se ensi vuoden kilpailuihin tänä vuonna valitun esiintyjän vai jonkun muun. Suomen euroviisuedustajaksi valittiin Uuden musiikin kilpailussa (UMK) maaliskuun alussa Aksel Kankaanranta kappaleella Looking Back.

EBU ilmoitti keskiviikkona, että viisuja ei tänä vuonna järjestetä koronavirusvaaran vuoksi. Viisut oli määrä järjestää Hollannin Rotterdamissa toukokuun puolivälissä.

Viisulinjauksesta kertoivat aiemmin Ilta-Sanomat ja verkkomedia Episodi.

Tuoreimmat aiheesta

Euroviisut