Suurin osa tartunnoista leviää käsien kautta. Melkein joka kolmas jättää kuitenkin kätensä pesemättä vessassa käynnin jälkeen. Asia on selvinnyt Dettolin teettämästä pohjoisemaisesta hygieniatutkimuksesta.
Saman tutkimuksen mukaan 84 prosenttia suomalaisista tietää, että vessassa käynnin jälkeen kädet olisi syytä pestä. Silti vain 70 prosenttia tekee niin.
Joka kolmas suomalainen jättää kätensä pesemättä ennen pääaterioita, ja melkein puolet ei pese käsiään ennen välipalaa.
Tutkimuksesta käy lisäksi ilmi, että käsienpesusta laistetaan myös nenän niistämisen jälkeen. Lähes joka viides ei pese käsiään sen jälkeen, kun on niistänyt nenänsä.
Käsien pesusta laistavat sairastavat keskimääräistä enemmän. He joutuvat myös muita useammin sairauslomalle.
(MTV3)
Hyi: Suomalaiset eivät pese käsiään vessassa käynnin jälkeen