Vaikka pikainen rakastelu sopii tiettyihin tilanteisiin, tavallisemmin riittävä esileikki on salaisuus kipinöiviin petileikkeihin. Kiihottavaa kiusoittelua voi jatkaa vaikka koko päivän.
Esileikki valmistelee kehoa seksiin. Hyväilyä ja vihjailua ei kannata kuitenkaan jättää viime tinkaan. Jännitteen luominen pidemmällä tähtäimellä takaa entistä hekumallisemman nautinnon.
Women’s Health haastatteli kahta seksiterapeuttia, jotka antoivat vinkkinsä petihommiin virittäytymiseen.
1. Aloita makuuhuoneen ulkopuolelta
Esileikin tulisi alkaa jo hyvissä ajoin ennen sängylle kaatumista. Esimerkiksi toisen hyväily pöydän alla illallisen aikana, käden ujuttaminen reidelle televisiota katsellessa tai flirttailevan katseen luominen ruokaostoksia tehdessä tuovat kiihotuksen tuntua arkisiin asioihin.
Teoria "kiihotuksen siirtymisestä" opettaa, että yhden alueen stimulointi luo samanlaista kutkuttavaa hyvän olon tunnetta muihinkin kehon osiin.
2. Täytä päivä esileikillä
Kuten edellä mainitut esimerkit osoittavat, esileikkiä voi ripotella pitkin päivää. Jo pelkkä aavistus myöhemmin odottavasta seksistä saa monet kiemurtelemaan housuissaan ja odottamaan kärsimättömänä hetken koittamista.
Koskettelun ja katseen lisäksi esileikki onnistuu myös viestien välityksellä. ”Seksiviestit”, eli vihjailevia lauseita tai kuvia sisältävien viestien lähettäminen on mahtava tapa kuumentaa tunnelmaa iltaa varten. Seksuaalissävytteisten viestien lähettelyn on myös huomattu olevan yhteydessä rentoon suhtautumiseen omaan alastomuuteen.
Seksiviesteissä kannattaa kertoa, mitä aikoo tehdä kumppanille tämän nähdessään tai vihjata, mitä tämän haluaisi tekevän itselleen. Myös toista kehuvat viestit toimivat. Mikä tahansa, mikä herättää kärsimättömyyden ja kiihotuksen tunteen, toimii loistavasti.
Lue myös: Tässä suositussa seksiasennossa naiset tuntevat olonsa hyväksi – itsevarmuus katoaa, kun paikkoja vaihdetaan
3. Anna ymmärtää – mutta älä anna ihan heti
Seksistä vihjailu esimerkiksi julkisella paikalla yhdessä ollessa herättää halut hetkessä.
– Kiusoittelu on hyvin tärkeää, sillä kun emme saa haluamamme, tunnemme himoa siihen, sanoo seksuaaliterapeutti ja psykologi Lori Buckley Women’s Healthille.
Kokeile kuiskata kumppanin korvaan, mitä toivot illalla tapahtuvan, näykkäise hellästi hänen niskaansa tai kosketa häntä ”vahingossa” vihjailevasti. Voit olla varma, että vaatteet eivät pysy pitkään päällä, kun olette viimein kahden.
4. Käyttäkää ”psykologista liukastetta”
Päässä pyörivät työasiat ja stressi tekemättömistä asioista ovat takuuvarma tunnelman latistaja. Siksi esileikissä kannattaa kiinnittää huomionsa fyysisen kosketuksen ja stimulaation lisäksi mielen voitelemiseen.
Esimerkiksi pornon katsominen yhdessä, eroottisen kirjallisuuden lukeminen, fantasioiden jakaminen tai tuhmien puhuminen auttavat virittämään mieltä yhdyntään.
Lue myös: TOP 10: Deittisivusto selvitti suosituimmat seksifantasiat, listan ykkönen yllättää – tunnustaisitko itse?
5. Anna genitaalien koskettelun odottaa
Naiset saattavat monesti kokea, että mies siirtyy liian pikaisesti genitaalialueiden kosketteluun. Jos nainen ei ole tarpeeksi kiihottunut, klitoriksen koskettelu saattaa tuntua ikävältä tai jopa sattua. Ja seksissä tärkeintähän on molemminpuolinen nautinto.
Mikäli siis esileikki koostuu tyypillisesti vain sormi- tai suuseksistä, kannattaa seuraavan kerran ensin lämmitellä naisen vartaloa koskettelemalla ja suutelemalla kehoa vyötärön yläpuolelta.
Älä siis aliarvioi suutelun, hivelyn ja näykkimisen kiihottavaa voimaa.
Lue myös: Naiset listasivat: 10 ärsyttävintä virhettä, joihin miehet sortuvat sängyssä
6. Jatka esileikkiä seksin aikana
Esileikin ei tarvitse päättyä yhdyntään. Yhdynnän voi keskeyttää hetkeksi kumppaniaan kiusoitellakseen ja näin pidentää seksin kestoa ja lisätä orgasmin intensiivisyyttä.
Kokeilkaa harrastaa hetki seksiä ja siirtyä sitten jälleen kehojen kosketteluun ennen kuin kumpikaan on saanut orgasmia. Jatkakaa hetki hyväilyä ja siirtykää sitten jälleen yhdyntään. Parin toistokierroksen jälkeen itsensä hillitsemiselle voi antaa periksi ja ottaa vastaan järisyttävän orgasmin.
”Edgely” eli orgasmin viivyttäminen on nimittäin tutkitusti tehokas tapa lisätä hekuman huipun intensiivisyyttä.
Lue myös: Naiselle useita orgasmeja peräkkäin? Miehet paljastavat kikkansa: "Pahinta olisi..."
7. Älä välitä takapakeista
Jos esileikki tai seksi ei suju suunnitelmien mukaan, ei siitä kannata nostaa numeroa. Paineiden ottaminen vähentää orgasmin todennäköisyyttä ja saa kuuman tunnelman väljähtämään.
Muista myös, että tekemällä oppii. Mitä enemmän esileikkiä ja seksiä harrastaa, sitä todennäköisemmin oppii tapoja omien ja kumppaninsa halujen tyydyttämiseen.
Lue myös: Naiset paljastavat, millaisesta esileikistä nauttivat – "toimii joka kerta"
Lue uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit.
Lähde: Women’s Health