Jalat kestävät päivittäin paljon rasitusta. Siksi jalkojen hoito on tärkeä osa terveydestä huolehtimista, etenkin kesän alla. Jalkahoito onnistuu helposti ja edullisesti myös kotoa käsin.
Jalat herättävät ristiriitaisia tunteita. Moni ei pidä esimerkiksi jalkapohjistaan, ja jalkojen esittely kesäaikaan voi tuottaa ongelmia. Jalkojen hyvinvointi on tärkeää kuitenkin myös terveyden huolehtimisen kannalta, sillä jalkojen huonovointisuus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti myös muuhun kehoon. Toukokuu onkin loistava ajankohta huoltaa jalat säihkyvän kauniiksi kesää varten.
Jalkahoito kotona
Shutterstock
Jalkahoidosta saa helposti pienen hemmottelu- ja rentoutumishetken arjen kiireen keskelle. Ota hoito osaksi kodin kauneudenhoitorutiineja. Jalkojen hemmottelu on hyvä aloittaa hyvissä ajoin ennen sandaalikelejä.
Jalkakylpy
Aloita hemmottelu jalkakylvyllä. Laita vatiin lämmintä vettä, sekoita joukkoon hellivää jalkakylpysuolaa. Anna jalkojen kylpeä rauhassa 10–15 minuuttia. Kuivaa jalat kylvyn jälkeen huolellisesti. Kuivaa huolellisesti varpaiden välit, jotta bakteerikannat eivät pääse leviämään.
Kuori
Kuori jalat jalkojenkuorinnalla. Kuorinta irrottaa kuollutta ihosolukkoa ja tekee jaloista sileämmät. Huuhtele jalat ja kuivaa ne.
Poista kovettumat
Poista kovettumat varovasti jalkaraspilla. Huuhtele jalat kovettumien poiston jälkeen ja kuivaa ne.
Siisti varpaankynnet
Leikkaa ja muotoile varpaankynnet. Käytä manikyyritikkua painellaksesi varpaan kynsinauhat.
Shutterstock
Hemmottele kynsilakalla
Lopuksi voit lakata kynnet kauniin pirtein värein. Levitä varpaan kynsille ensin aluslakka, joka suojaa kynttä värilakkojen väreiltä. Levitä sitten haluamasi määrä kerroksia värillistä lakkaa. Viimeistele varpaankynnet päällyslakalla, joka auttaa lakkaa kestämään. Anna kynsien kuivua rauhassa.
Lepuuta
Levitä varpaiden kynsinauhoille kosteuttavaa voidetta. Levitä myös jaloille kosteusvoidetta. Vältä varpaanvälejä. Anna jalkojen levätä. Nosta ne esimerkiksi ylös seinälle tai korkealle tyynylle ja anna veren kiertää jaloissa.
Shutterstock
Muista myös jumpata
Jalat pitävät liikunnasta. Jalkaterien lihasten hyvä kunto auttaa myös ennaltaehkäisemään jalkaongelmia. Etenkin jos teet istumatyötä, on hyvä koittaa muistaa jumpata jalkoja työn ohessa työpöydän alla. Nouse myös hetkeksi seisomaan työpisteesi vieressä ja nouse päkiöille harittamaan varpaitasi. Kaikki jalkojen liikutteleminen on hyväksi.
Lue myös:
Stressi vaikuttaa julmasti ihoon – torju ongelmat ajoissa
Miten hoidat stressin oireet piiloon? Vastaa kyselyyn!
Lumene-vinkki kevääseen: Hehkuva iho viidessä minuutissa
Siiri L'Ecuyer
Lähteet: www.terveyskirjasto.fi www.jalkahoito.info www.avainapteekit.fi