Kissan epätoivoiset yritykset päästä joulukuusen kimppuun naurattavat somessa.
Jokainen lemmikinomistaja tietää, että joulukoristeet voivat olla vaaraksi eläimelle. Erityisesti kissat kuitenkin nauttivat päästessään joulukuusen kimppuun. Kissojen innostus joulukuusiin pantiin muutama vuosi sitten merkille esimerkiksi brittiläisessä verkkokaupassa, jossa kissoja silmällä pitäen alettiin myydä kuusia, joista puuttuu täysin alaoksat.
– Kissat ovat aika viehtyneitä pakettinaruista ja kiiltävistä joulukoristeista, päivystyksen vastuueläinlääkäri Niina Murto Omaeläinsairaala Mevetistä kuvaili MTV Uutisten haastattelussa vuonna 2019.
Viaton pakkausnaru voi suolistoon joutuessaan aiheuttaa kuitenkin pahimmillaan hengenvaarallisen tilan, jonka korjaaminen voi vaatia leikkauksen
Tapoja estää kissaa kiipeämästä joulukuuseen on monia. Yhden erittäin kyseenalaisen tavan esitteli tiktokkaaja Becca Richards viime vuonna. Richards ajatteli traumatisoida kissansa joulukuusella, jotta se ei enää haluaisi lähestyä sitä. Tapa sai täystyrmäyksen ammattilaisilta.
Huomattavasti paremman tavan esitteli hiljattain sometilillään kissojensa ja koiriensa elämää esittelevä tiktokkaaja @lilyandenzostory, jonka jouluista kissavideota on katsottu jo yli 16 miljoonaa kertaa. Videolla kissa tekee kaikkensa päästäkseen joulukuusen luo siinä kuitenkaan onnistumatta. Videosta uutisoi Newsweek.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue myös: Tämä on lemmikinomistajien isoin virhe jouluna – eläinlääkäriltä varoitus herkkulahjoista: "Ripulioireet voivat latistaa tunnelmaa"
"Ainoa kissaturvallinen kuusi, jonka olen nähyt toimivan"
Omistajan asennuttama muovilevy estää kattia pääsemästä kuusen kimppuun, mutta ei estä näkemästä kaikkia houkutuksia. Aikansa muovilevyä raavittuaan kissa alkaa pohtia muita suunnitelmia. Videota on kommentoitu tuhansia kertoja.
– Kissa laskeskelee arvioidakseen oikean hyppykorkeuden, epäilee eräs kommentoija kissan ajatuksia.
– Luulen, että tämä on ainoa kissaturvallinen kuusi, jonka olen nähnyt toimivan, kehui yksi.
– Kissat ajattelevat, että "haaste vastaanotettu", nauroi toinen.
– Tuo ilme lopussa... Tuo kuusi tulee alas tavalla tai toisella, naureskeli kolmas.
Omistajan mukaan kyseessä on kuitenkin jo muovilevytaktiikan kolmas joulu, joten pari ensimmäistä joulua kuusi on säilynyt vahingoittumattomana. Omistaja kertoo, että kissa ei ole vielä hoksannut hypätä levyn yli.
Lue myös: Taapero sai koristella joulukuusen – yksi oleellinen ongelma näkyy lopputuloksessa: "Nauroin tälle aivan liian kovaa"
Lue myös: Vanhemmat luulivat perheen lemmikin ihastuvan vauvaan, mutta Fifi-kissa oksensi nähtyään uuden perheenjäsenen – kohtaaminen tallentui videolle
Lue myös: Suomalaistutkimus: Kissan ongelmakäytöksen taustalla usein pelokkuutta – tietyssä ikävaiheessa tärkeä toimia
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Aiemmin olemme testanneet, kuinka nopeasti Luna-kissa kiinnostuu joulukuusesta – katso video!
1:01
Lähteet: Newsweek, @lilyandenzostory/TikTok