Alaikäinen hautautui katolta pudonneen lumimassan alle Kiteellä

lumikuorma lumi katto kertymä
Kuvituskuva. Lehtikuva
Julkaistu 13.03.2022 14:30

MTV UUTISET – STT

Kiteellä alaikäinen ihminen hautautui vanhan navetan peltikatolta pudonneen lumimassan alle sunnuntaina, kertoo Pohjois-Karjalan pelastuslaitos.

Lumet putosivat noin 15 metrin matkalta alaikäisen päälle niin, että hän hautautui lumen alle kokonaan. Lunta oli noin 60 senttimetriä hänen päällään.

Paikalla olleet paikallistivat henkilön lumen alta kuuluneen ääntelyn perusteella ja lapioivat lunta pois niin, että hänen ylävartalonsa saatiin näkyviin.

Lumen alle jäänyt oli tajuissaan pelastushenkilöstön saavuttua paikalle. Pelastushenkilöstö jatkoi kaivamista, ja lopulta hänet saatiin siirrettyä ambulanssiin. Ensihoidon arvion mukaan potilas loukkaantui lievästi, ja hänet kuljetettiin keskussairaalaan.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos muistuttaa, että katolta putoava lumi on nyt keväällä todella painavaa ja putoaminen tapahtuu niin nopeasti, ettei siihen ehdi reagoida.

Lue myös: Älä päästä koiraa heikoille jäille! Tunnetko lemmikin hypotermian oireet? – "Voi helposti tulkita väärin"

Tuoreimmat aiheesta

Talvi