Alasarjoista SM-liigaan noussut puolustaja osui vihdoin: "Kaverit ovatkin ehtineet jo kuittailla"

Keni Karalahti Jukurit
Jari Pekkarinen / All Over Press
Julkaistu 03.12.2016 20:29

MTV SPORT – STT

Mikkelin Jukurit nappasi makoisan voiton lauantaina jääkiekon liigakierroksella, kun se kellisti JYP:n vieraskaukalossa 2-1.

0312 JYP-Jukurit

Jukurit rokotti kotijoukkuetta avauserässä kahdesti ja puolusti sen jälkeen tiiviisti.

Jukureille avausmaalin laukoi Keni Karalahti, jonka viivaveto helähti maaliin tolpan kautta. Osuma oli miehelle uran ensimmäinen. Vielä kaksi kautta sitten Jere Karalahden pikkuveli tahkosi kolmosdivarilätkää.

– Aika upealta tuntuu. On sitä maalia jo odotettukin. Toivottavasti maaleja tulee vielä lisää. Kaverit ovatkin ehtineet jo kuittailla, että ei taida tulla maalia koko kaudella, tuoreesta vuoden jatkosopimuksesta maalillaan kiittänyt Karalahti naureskeli.

Avauserässä Jukureille onnistui myös Henrik Koivisto. Toisen erän alkuun JYPin kavennuksen löi maalin edestä kultakypärä Antti Suomela. Varsinkin päätöserässä JYP pyöritti peliä Jukurien päädyssä, mutta ei saanut tasoitusta aikaiseksi.

– Maalintekotehokkuutta edelleen kaivataan, JYP-luotsi Marko Virtanen summasi.  

Tuoreimmat aiheesta

Liiga