Alec Baldwinin tunteikas haastattelu: "En vetänyt liipaisimesta"

1:25img
Miten oikea ammus päätyi revolverin sisään? Animaatio näyttää Rust-elokuvan kuolemaan johtaneet tapahtumat hetki hetkeltä.
Julkaistu 02.12.2021 06:11
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Rust-lännenelokuvan kuvauksissa rekvisiitta-aseella kuvaajan kuoliaaksi ampunut amerikkalaisnäyttelijä ja tuottaja Alec Baldwin, 63,  kiistää painaneensa aseen liipaisinta.

Baldwin kertoo kuvausten traagisista tapahtumista ensi kertaa ABC-kanavan haastattelussa. Kanava on julkaissut pienen pätkän haastattelusta jo ennakkoon, mutta itse haastattelu nähdään vasta torstai-iltana Yhdysvalloissa.

Baldwinin mukaan hänellä ei ole edelleenkään tietoa, miten oikea luoti oli päätynyt aseeseen.

Lue myös: Asetempun harjoittelu muuttui tragediaksi – näin kohtalokkaat tapahtumat etenivät Rust-elokuvan kuvauksissa

Baldwinia haastatellut toimittaja George Stephanopoulos viittaa haastattelussa myös Baldwiniin kohdistuneeseen uuteen lakisyytteeseen, jonka mukaan kyseisessä kohdassa, jossa kuolettava laukaus sattui, ei käsikirjoituksen mukaan olisi edes tarvinnut laukaista asetta.

– En vetänyt liipaisimesta.

– En koskaan osoittaisi aseella ketään kohti ja painaisi liipaisimesta. En koskaan, Baldwin kiistää.

Lue myös: Uusi syyte: Käsikirjoituksen mukaan Alec Baldwinilla ei ollut syytä laukaista asetta – luoti tappoi kuvaajan

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

7.15240220

Alec Baldwin antoi tunteikkaan haastattelun ABC-kanavalle ensimmäistä kertaa traagisen onnettomuuden jälkeen.

Tunteikkaassa haastattelussa Baldwin toteaa, että tapahtunut tuntuu hänestä yhä uskomattomalta.

Lisäksi Baldwin kertoo miettineensä, mitä hän olisi voinut tehdä toisin.

Lue myös: Työtoverinsa ampunut Alec Baldwin murtuneena: "Sanat eivät riitä kuvaamaan suruani"

Baldwin ampui Rust-elokuvan kuvauksissa kuvaaja Halyna Hutchinsin rekvisiitta-aseella kuoliaaksi, ja sama luoti haavoitti myös ohjaaja Dave Souzaa.

Tapaus sattui 21. lokakuuta Yhdysvalloissa New Mexicossa.

Lue myös: Alec Baldwinin ampumatapaturman hätäkeskuspuhelu julki – hätäkeskus sai pysäyttävän vastauksen kysyttyään, oliko ase ladattu oikeilla luodeilla

Tuoreimmat aiheesta

Alec Baldwin