Saaren tuoreella parilla Alexinalla ja Paulilla on ongelmia löytää yhteistä säveltä.
Love Island Suomi -saarelle saapui viime viikolla Pauli, joka iski silmänsä Alexinaan. Naisten valintavuorolla Alexina valitsikin Paulin itselleen, josta lähtien pari on pitänyt yhtä. Pauli tosin hieman innokkaammin kuin Alexina.
Viimeisimmässä jaksossa Pauli avautuu, kuinka kaipaisi Alexinalta edes pieniä huomionosoituksia. Alexina ei koe olevansa valmis etenemään yhtä nopeasti.
– Liika romantiikka ahdistaa, Alexina avautuu jaksossa.
– Kun on itse vasta oppinut tuntemaan Paulin, ahdistaa katsoa muiden hellittelyä ja pussailua, hän pohdiskelee.
Moni pareista on pitänyt yhtä kauan ja tuntenut toisensa pitkään. Tämän myötä moni pareista on edennyt yhdessä jo pitkälle.
– Ollaan me pussailtu, mutta liika on liikaa. Ahdistaa, jos muut parit etenee nopeasti. Silloin alkaa miettiä, pitäisikö minunkin edetä liian nopeasti.
Alexina ei halua luoda paineita itselleen, saati parilleen.
– Kaiken pitäisi tulla luonnostaan.