Alguersuari yllättyi Rosberg-ohituksestaan

Jaime Alguersuari
Jaime Alguersuari
Julkaistu 17.10.2011 13:06
Toimittajan kuva

Jani Merimaa

jani.merimaa@mtv.fi

Toro Rosso –kuljettaja Jaime Alguersuari yllättyi onnistuttuaan nappaamaan Korean GP:n seitsemännen sijan Nico Rosbergilta viimeisen kierroksen ohituksella.

Rosbergin renkaat olivat kuluneet sen verran huonoon kuntoon, ettei hän pystynyt vastaamaan Alguersuarin iskuun.

- Autossa on fantastinen suoranopeus, jonka avulla onnistuin ohittamaan Nicon viimeisellä kierroksella. Täytyy sanoa, etten ajatellut pystyväni siihen, en odottanut sitä, mutta tein vielä viimeisen yrityksen ja lopulta pääsin ohi, osittain sen avulla, että hän teki pienen virheen sillä kierroksella, Alguersuari kertasi.

Toro Rosso on loppukauden aikana uudistanut autoaan ottamalla käyttöön uuden pohjan ja uudistetun pakokaasujärjestelmän.

- Toro Rosso -talli on tehnyt fantastista työtä, ei pelkästään tänä viikonloppuna, vaan myös Suzukassa, jossa toimme uudistuksia autoomme. Japanissa emme saaneet niistä kaikkea irti, mutta kisojen välissä olleen muutaman päivän aikana talli oli työskennellyt erittäin hyvin, jotta todella siirryimme eteenpäin, Alguersuari kiitteli.

Rosberg selitti viimeisen kierroksen tappiotaan

Tuoreimmat aiheesta

Nico Rosberg