Kestävyysjuoksija Alisa Vainio juoksi keskiviikkona TUL:in mestaruuskilpailuissa uuden ennätyksensä 10 000 metrillä. Ennätys parani yli 20 sekuntia.
Vainio juoksi kisassa ylivoimaiseen voittoon. Toiseksi tullut Nella Paronen jäi Vainiosta lähemmäs neljä minuuttia. Kisan kolmas oli Suvi Miettinen. Vainion edellinen ennätys 32.58,17 oli peräti kahdeksan vuoden takaa. Hän kellotti nyt ajan 32.35,87.
26-vuotias Vainio oli aiemmin tällä kaudella juossut 10 000 metrin aikaan 33.34,80. Hän on viime aikoina keskittynyt juoksemaan maratoneja ja puolimaratoneja. Rooman EM-kisojen puolimaratonilla Vainio sijoittui 27:nneksi.
Suomen kautta aikojen listalla Vainio nousi seitsemänneksi. Tällä vuosituhannella kovempaa ovat juosseet vain SE-haltija Camilla Richardsson, Johanna Peiponen ja Roomassa uuden ennätyksensä juossut Nina Chydenius.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää