Alkuvuoden komeetta loisti normaalimatkalla Ruotsissakin – miten käy tänään 2600 metrillä?

Vermo
KuvituskuvaLehtikuva
Julkaistu 29.03.2017 11:20
Toimittajan kuva

Henri Lehikoinen

@HenriLehikoinen

Tammikuun lopulla vain niukasti kakkoseksi Solvallassa jäänyt Sacramento S on ollut alkuvuoden yksi suurimmista onnistujista. Tänään se kilpailee toista kertaa urallaan 2600 metrin matkalla.

Viime vuoden kesäkuusta lokakuun alkuun Sacramento S kilpaili 11 kertaa ja sijoittui parhaimmillaan viidenneksi. Sen jälkeen kahdeksanvuotias on voittanut kahdesti sekä saalistanut yhdeksän muuta totosijaa. Vaikka vastus on talven myötä hieman helpottunut, on ruuna parantanut kilpailusuorituksiaan.

– Ajoimme viime kesänä kilttejä reissuja, ja nyt hevonen on niitä palkinnut. Kokeilimme myös lokakuun puolivälissä jenkkikärryjä, ja ne tuntuivat sille sopivan, joten niillä on jatkettu. Olen ajattanut ruunaa sellaisilla kuskeilla, jotka osaavat ottaa niistä edun irti. Hevosen treeniin ei ole tullut muutosta, valmentaja Seppo Juurinen kertoo.

Sacramento S siirtyi hänen talliinsa viime vuoden alussa Tapani Rauniolta.

– Kavioiden kanssa oli ollut ongelmia, eikä toissa vuonna startteja kertynyt kuin kaksi. Kahden kuukauden päästä valmennukseeni tulon jälkeen pääsimme aloittamaan kilpailemisen. Kiva hevonen, jonka kanssa on päässyt paremmin sinuiksi koko ajan, Juurinen sanoo.

Herkulliset lähtökohdat

Sacramento S on ollut tarkan juoksun hevosen maineessa, mutta nykyään menestystä on tullut monenlaisilla juoksunkuluilla. Viimeksi ruuna joutui avaamaan keulapaikkansa eteen 12,5-vauhtia, mutta piti silti helposti pintansa 2100 metrin matkalla maaliin asti. Tänään se kilpailee Toto65-pelin viidennessä kohteessa ja pääsee matkaan sisäradan lähtöpaikalta. Juostava matka on toista kertaa ruunan uralla 2600 metriä, mutta valmentaja ei usko sen vaikuttuvan suoritukseen.

– Jossain vaiheessa todennäköisesti kuitenkin ajetaan puoli kierrosta vähän hiljempaa. Mailin matka voi olla hevoselle kovempi ja raskaampi, kun mennään täysillä koko ajan, Juurinen pohtii.

Lähtöpaikka on sen verran erinomainen, että tutun ruunan vauhdikkaasti kiihtyessä Mika Forss pääsee valitsemaan ajokillaan juoksupaikan. Vitospaikalta kiihdyttävä Pekka Korven ohjastama Arctic Ile nousee valmentajalle lähtölistasta esille.

– Veikkaan, että Pekka päästelee eteenpäin, joten toinen sisällä voi olla hyvä juoksupaikka. Toisaalta ruuna vastasi viimeksi hyvin keulapaikaltakin. Mika kuitenkin päättää ajotaktiikan. Voitto ei yllätä, Juurinen sanoo.

Onnistunut debyytti

Kuten alussa mainittua, Sacramento S menestyi mainiosti vuoden alussa Solvallassa. Se kärsi vain muutaman sentin tappion ja nappasi 5120 euron kakkosrahat kilometriajalla 14,3a. Kilpailu oli Juuriselle Solvallassa ensimmäinen valmentajana.

– Oli toiveiden täyttymys päästä sinne. Aluksi kakkossija tuntui hirmusaavutukselta, mutta sitten se alkoi vähän kaivella. Olisi ollut hieno saada ykkönen sieltä. Jos kaikki on hevosella kohdillaan, pitää käydä siellä ensi talvena useamminkin, Juurinen pohtii. 

Sacramento S osallistuu tänään Toto65-pelin 5. kohteeseen, johon pelataan myös Voittaja-peliä. Klikkaa tästä pelikupongille.

Suora lähetys Vermon Toto65-kierrokselta käynnistyy C More Maxilla tänään kello 19.00, juontajana Jere Törmänen ja asiantuntijoina Kari Lähdekorpi ja Vesa Nordling.

Ravit live 5 kpl

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu