Alle 15-vuotiaat tytöt murtautuivat kauppakeskukseen – veivät tuhansien arvosta tupakkaa, virtsasivat eteiseen

poliisi
Lehtikuva
Julkaistu 28.02.2017 10:41
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Kaksi alle 15-vuotiasta tyttöä murtautui Lappeenrannassa sijaitsevaan Kauppakeskus Iso Kristiinaan viime torstain ja perjantain välisenä yönä.

Tytöt veivät liikkeestä noin 2300 euron arvosta savukkeita sekä vähäisen määrän mietoja alkoholijuomia ja rahaa kauppakeskuksessa olevista liikkeistä. Lisäksi tytöt rikkoivat sisätiloissa kaksi suurehkoa ikkunaa, muuta omaisuutta sekä virtsasivat kauppakeskuksen eteiseen.

Murron aikaansaama hälytys toi paikalle vartijan, joka tapasi nuoret pitkäkyntiset liikkeen sisätiloista hallussaan anastettua omaisuutta. Tytöt ovat poliisien entuudestaan tuntemia, ja heidät luovutettiin sosiaaliviranomaisten huostaan.

Poliisi tutkii tapahtumaa varkautena ja useampana vahingontekona. Alustavan arvion mukaan omaisuutta vahingoitettiin noin 5000–10 000 euron arvosta.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos