Alle viisivuotiaat eivät ole vieläkään päässeet vanhempiensa luo: Rajalla erotettujen perheiden yhdistäminen takkuaa USA:ssa

Pakolaislapsi, lapset, migran children
EPA
Julkaistu 11.07.2018 06:25

MTV UUTISET–STT

Yhdysvalloissa viranomaiset ovat epäonnistuneet tavoitteessaan palauttaa tiistain aikana vanhemmilleen 54 perheistään rajalla erotettua alle viisivuotiasta lasta.

Viranomaiset arvioivat, että Yhdysvaltojen aikaa tiistai-iltaan mennessä vanhemmilleen saadaan palautettua 38 lasta.

Liittovaltion tuomari oli määrännyt valtionhallinnon palauttamaan tiistai-iltaan mennessä perheilleen kaikki 102 rajalla vanhemmistaan erotettua alle viisivuotiasta.

Maanantaina hän myönsi hallinnolle lisäaikaa, kun hallinnon asianajaja oli sanonut oikeudessa, että tiistaina onnistuttaisiin palauttamaan perheilleen 54 lasta.

(Lähde: AFP)

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat