Lintujen kevätmuutto alkaa yleensä aikaisintaan helmikuussa, kun innokkaimmat laulujoutsenet alkavat palata kotikonnuille, mutta tänä talvena yksi allikoiras päätti panna vähän paremmaksi.
Korkeasaaren eläintarhassa Helsingissä piipahti viime viikolla komea vieras, kun Villieläinsairaalaan tuotiin juhlapukuinen allikoiras.
– Alli oli saapunut Suomeen Vuosaaren sataman kautta Saksasta tulleen rahtilaivan kannella, eläintarhan väki kertoo Facebookissa.
Lintu oli Korkeasaaren mukaan hyvässä kunnossa, joten rengastamisen jälkeen se vietiin avoveteen lajitovereiden seuraan.
Laivoilla tulee harvinaisia vieraita
Korkeasaaresta kerrotaan MTV Uutisille, että lintuja matkustaa toisinaan laivojen kyydissä, mutta järin tavallista se ei ole.
– Villieläinsairaalaan on tuotu tarkistettavaksi tai voimia keräämään vuosien varrella joskus aiemminkin alli ja pari vuotta sitten etelänkiisla, Korkeasaaresta kerrotaan.
– Tämä kovasti pingviiniä muistuttava mustavalkoinen potilas oli löydetty istuskelemasta Vuosaaren satamaan Iso-Britannian suunnalta tulleen rahtilaivan kannelta. Laji tunnistettiin etelänkiislaksi, joita pesii Suomenlahdella joitakin kymmeniä yksilöitä, eläintarhan sosiaalisen median päivityksessä todettiin tuolloin.
Potilas todettiin hyväkuntoiseksi, joten eläintarhassa arveltiin, että se ei ollut todennäköisesti levähtänyt rahtilaivan kannella montaa päivää.
Sittemmin eläintenhoitajien Pinguksi kutsuma etelänkiisla otti jälleen siivet alleen.
– Koska lintu oli hyväkuntoinen, sen pidempi hoidossa pitäminen ei ollut tarpeen.