Alonso kiistää katuvansa – "Haluan voittaa myös marraskuussa"

Fernando Alonso, 2015
2015 Getty Images
Julkaistu 09.04.2015 15:02

MTV SPORT

McLarenilla kamalan alkukauden kokenut Fernando Alonso ei tunne vielä katumusta Ferrarilta lähtemisestä, mutta mestaruudesta ajaminen voi muuttaa hänen mielensä.

Alonsolta kysyttiin Kiinan GP:n lehdistöpäivänä tuntemuksia siitä, että hänet Ferrarilla korvannut Sebastian Vettel ajoi voittoon kaksi viikkoa sitten Malesiassa.

– Osasin odottaa tätä kysymystä, koska Ferrarin voitto toisessa kisassa ja oma karsiutumiseni aika-ajojen toisessa osiossa ovat täydellinen hetki kysyä sitä, Alonso tokaisi Autosportille.

– Olin kuitenkin viisi vuotta Ferrarilla ja sijoituin (MM-sarjassa) toiseksi kolme kertaa enkä halunnut olla neljättä kertaa toinen, hän jatkoi.

Loppukaudesta espanjalaisen mieli voi kuitenkin muuttua, jos Ferrari jatkaa menestymistään.

– Jos he voittavat mestaruuden kauden päätteeksi, ajattelen sitten ehkä toisin. Jos he sijoittuvat toiseksi tai kolmanneksi, olen varmaankin tyytyväinen ratkaisuuni, Alonso pyöritteli.

Alonso näpäyttää samalla Ferrarin kehityksestä omana aikanaan.

– Oli kausia, jotka aloitimme Ferrarilla erittäin hyvin. Esimerkiksi voitimme täällä (Kiinassa) vuonna 2013, mutta kun sillä oli jotain merkitystä marraskuussa, emme koskaan voittaneet. Haluan voittaa marraskuussa, Alonso sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

F1